Sisällön tarjoaa Blogger.

Happiness is the greatest energy in life

Mukavaa tiistaita lukijat!
Jaan blogissani todella vähän synkemmistä ja varjoisemmista puolista elämässäni, siihen syy on ihan se että haluan pitää tämän lähinnä positiivisena paikkana ja paeta niitä varjoisia puolia. Joskus kuitenkin elämä potkii persiille niin ettei sitä voi oikeasti peitellä millään. Nyt on pakko sanoa että tällä hetkellä elän rehellisesti sanoen hieman synkkää ja pelottavaa aikaa, se ei johdu mitenkään tästä synkästä ja pimeästä vuodenajasta, asiat vaan sattuivat osumaan muutenkin tähän pimeimpään ja vaikeimpaan aikaan vuodesta.

Yritän nyt nauttia lähinnä näistä elämän pienistä timanttisista hetkistä, ne saa mut jaksamaan ja iloitsemaan, pitää mut energisenä silloin kun meinaa valahtaa sinne ihan pohjalle tai vaipua epätoivoon, tai pahimmassa tapauksessa siihen että itkee itsensä uneen lähes joka ilta yksin vaikka tiedän etten ole yksin. Mutta nyt tosiaan, nyt niihin timanttisiin ja mukaviin hetkiin. Kuvitin postauksen muutamalla pakkaspäivän kuvalla.

suomi finland talvi winter

♥ Työkaverini pitämät tuparit, joissa oli hiton hauskaa

♥ Yhtenä sunnuntaina asiakkaalta saamani ihana palaute siitä kuinka mahtava asiakaspalvelija olen ja että sellaista sen olla pitääkin, se piristi synkkää sunnuntaitani todella

♥ Joulufiilistely ja hössötys

♥ Star Wars-leffojen läpi katsominen, viimein minäkin olen nähnyt ne useiden hypettämät leffat, jep en ollut vielä koskaan ennen nähnyt niitä

♥ Omien pikkujoulujen suunnittelu sekä tuleva työporukan pikkujoulu iltama

♥ Lukijoiden ihanat kommentit

hymy eskimo vihreätsilmät

♥  Ensilumi, joka kylläkin suli valitettavasti jo pois lähes kokonaan

♥ Kirpparipöydän hyvä tili, vaikkakin sitä vaatetta, rojua ja rompetta jäi vielä seuraavaankin kertaan ihan kiitettävästi

♥ Läheisen kotiutuminen sairaalasta

♥ Muutamat jouluiset leffat, jotka ollaan rakkaan kanssa jo Netflixistä viltin alla vierekkäin katsottu

♥ Lapsuudenvideot, niiden katselu ja niille naureskelu

♥ Sain aika ihanat parit mieheni siskon vanhoja, mutta hyväkuntoisia kenkiä + huivin jota olen hänen toiselta siskoltaan pitkään himoinnut

lumi auringonsäteet

♥ Parisuhde, siinä menee tällä hetkellä niin hyvin enkä voisi uskoa olevani onnellisempi

♥ Tämän viikon tuleva vapaaviikonloppu

♥ Blogi! Tuntuu niin hyvälle blogin suhteen mikä on mahtavaa kun kesällä se kaikki into ja inspiraatio tuntui blogin sisällön suhteen olevan kadoksissa, luonnoksia löytyy monia tällä hetkellä

♥ Menneet ihanat yhteistyöt ja muut tulevat blogijutut, tuntuu kuin tässä harrastuksessa olisi jollain lailla päässyt eteenpäin vaikken mitään sen suurempaa ole koskaan tällä hakenutkaan

 ♥ Vuoden 2017 ulkomaanmatkan mietiskely rakkaan kanssa

♥ Ja viimeisenä muttei vähimmäisenä, se oma perhe ja ne yhteiset kultaiset hetket

green eyes
 
Mitkä ovat olleet lähiaikoina teidän timanttisia hetkiänne?

~ Kata ~
 

17 kommenttia

  1. voi kata ♥ ihania onnen hetkiä ankean ja harmaan arjen keskelle! näitä on tosiaan hyvä miettiä, varsinkin niinä vaikeimpina hetkinä. tosi harmi että sullakin on ollut nyt vaikeampaa, muista että aina saa laittaa viestiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta Jenni, täälläkin ollaan sitten sinun tukena jos kaipaat juttuseuraa ♥ :) Tällaisia pitää harmaan arjen tai aikakauden aikana miettiä, että elämässä jaksaa. Sen jos jonkun olen oppinut:D Voi en malta odottaa vuotta 2017. Nyt tuntuu että muistan vuoden 2016 jonain vastoinkäymisten vuotena, ainakin sellaisena joka opetti ja vahvisti.:D

      Poista
  2. oi kauniita kuvia!:)) Omia parhaita hetkiä oli viikonloppuna fiilis kisamatolla ja kun poikaystävä oli ostanut yllätykseksi mulle joulukalenterin, sekä oma onnistunut lahja poikaystävälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saara:) Ihanaa mä katselinkin instan puolella joitain sinun kisakuvia ja näytti kyllä hurjan mahtavalta ♥ Ihana myös että teillä poikaystävän kanssa vaihdettiin ylläreitä onnistuneesti 8)

      Poista
  3. Ihania iloja olit listannut! Sulla on kyllä ollut paljon kaikkea hauskaa ja hymyn arvoista sun päivissä :) Tsemppiä sulle myös surun ja synkkyyden keskelle <3 Välillä tulee niitä vaikeita kausia ja asioita elämässä eteen, valitettavasti. Itku tekee hyvää ja onneks voi myös keskittyä parhaansa mukaan niihin pieniin elämän onnen hetkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit!:) Kiitokset tsempeistä, kyllä sitä vaan jaksaa kun on elämässä näitä ihania ja valoisia hetkiä ♥ Niiden avulla sitä aina tarvotaan sen kaiken vaikeen läpi:D Tuntuu vaan että vuosi 2016 toi mukanaan paljon sitä vaikeutta, mutta oonpahan oppinut ja kasvanut, etenkin vahvistunut hirveesti:)

      Poista
  4. Ihana postaus. :) Toivottavasti kaikki on sulla hyvin. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna, niin tsempeistä kuin kehuista!:)

      Poista
  5. Hammaskoru aika hieno t.Jani-75

    VastaaPoista
  6. Joskus se auttaa, kun ne positiiviset asiat kirjottaa itselleen ylös. Ehkä pysyvät omassa mielessä paremmmin sen synkkyydenkin keskellä. Tsemppiä sinulle ♥

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti kaikki on siellä hyvin <3 Elämässä tulee tosiaan niitä vaikeita hetkiä ja aikoja ja joskus koko elämä heittää totaalisesti häränpyllyä! Ikinä ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Kovasti tsemppiä sinne <3 Ihania iloja oot listannut, niitä kannattaa synkkinä aikoina muistaa miettiä! :)

    VastaaPoista
  8. Onpas sulle sattunut vaikka mitä ihanaa ja mukavaa ♥ Asiakkaiden positiiviset palautteet on muuten ihan parhautta, juuri eilen eräs vanha rouva tuli iloiten mun luokse ja totesi "siinähän se minun lottomyyjäni on" ja jotenkin sen jutustelut sai niin hyvälle mielelle :D Mukavaa viikkoa sulle ihanuus ♥

    VastaaPoista
  9. Tiedän hyvinkin tunteen kun elämässä tulee vastaan niitä synkkiä juttuja ja tekisi mieli jäädä vain peiton alle makaamaan, mutta silti kannattaa muistaa että varmasti omassakin arjessa on paljon niitä hyviä juttuja, ihan niinkuin siekin olit tähän listannut ♥ :) Itsekin odotan jo tulevia pikkujouluja, niin työporukan kuin kavereidenkin kesken! Siulla on muuten aivan upean väriset silmät, vau! ♥ Mukavaa viikonloppua :-*

    VastaaPoista
  10. Ihania juttuja onnellisuudesta ja ihan tosi pieniäkin juttuja, mitä pitääkin arvostaa<3 Mä oon kans samaa mieltä, et kaikki positiivinen palaute töissä on aina welcomed :') Se laittaa nii hyvälle mielelle <3 Asioillaon aina tapana järjestyä :-*

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja juttuja! <3 Onneksi asioilla on aina tapana järjestyä, vaikka joskus onkin niitä aikoja, että kaikki on ihan perseellään suoraan sanottuna. Aina sieltä silti vaan noustaan !

    VastaaPoista