Sisällön tarjoaa Blogger.

Nimetön

Joko sitä mennään torstaissa? Aika menee ihan älyttömän nopeasti, kait siitä syystä kun vapaapäiviä on niin paljon, onneksi tänään pääsee taas töihin tienaamaan. Viime viikon vastoinkäymisistä huolimatta oon todella hyvillä fiiliksillä! Puhelin on viety huoltoon ja sitä odotellaan nyt takaisin. Mulla on käytössäni miehen vanha OnePlus 2 jossa on vähän opettelemista kun iPhonella ollaan menty niin monta vuotta. Kirjoittaminen on aika veikeetä hommaa uudella puhelimella.

iltatee
pentik tuikku

Oon tosiaan ollut melko pitkillä vapailla nyt ja kaikkea sitä on kyllä tullut puuhattua. On nautittu teehetkistä, naposteltu erilaisia herkkuja ja hedelmiä, poltettu kynttilöitä, kahviteltu ystävien kanssa ja hieman myös ulkoiltu sekä kuvailtu. Ja mikä parasta, saanut viettää sitä ihanaa arkista ja huoletonta aikaa rakkaan ihmisen kanssa kaksin.
 Siskonpojatkin kävi tuossa tiistaina hoidossa ja kylläpä sitä hiljainen kaksioni muuttui hetkessä aivan joksikin muuksi kuin hiljaiseksi. Mukava tietty saada välillä vähän muutakin tekemistä, pienien kanssa touhuaminen on kyllä aina yhtä hullunmyllyä mutta silti tosi mukavaa ajanvietettä, aika menee niiden pikkuisten kanssa hurjan nopeasti.

vaahterapuu
omenakulho

Jostain syystä sitä ollaan taas sellaisessa tilanteessa että bloggaus ei oikein tahdo maistua. Sekalaisia, arkisia kuvia olisi rutkasti, mutta ideaa ei sitten niinkään. Sen vuoksi bloggailu jää siihen että avaan oman lukulistan ja lueskelen muiden blogeja. Inspiraatiota niistä kyllä saa, mutta turhauttaa hieman kun ne kuuluisat omat ideat ovat ihan hukassa. Tässäkään postauksessa ei ollut päätä eikä häntää, se sai mut sitten miettimään että julkaisenko tätä ollenkaan. Mulla kun pitäisi jokaisessa postauksessa olla se joku juttu.. Hassua, kun viikko takaperin oli ihan eri ääni kellossa ja olisin halunnut koko ajan postata. Muutama idea ja luonnos on niin bloggerin luonnoksissa kuin omassa päässäkin, mutta niiden toteuttaminen onkin sitten näköjään vaikeampi juttu, hha. Nyt annan teille luvan kertoa.

Mitä te tykkäätte lukea?

~ Kata ~

20 kommenttia

  1. musta tälläiset postaukset on kivoja välillä vaikka ei ole päätä eikä häntää!:D Mulla vähä sama ongelma, kuvia on mutta tekstin tuotto ei vaan luonnistu, mutta mä aina mietin ettei se oo nii varallista vaikka onkin vähä sekava teksti, jos haluaa postata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että nämä menee! Musta nää on myös kivoja mutta omassa blogissa jostain syystä tuntuu että jauhan vaan samaa juttua:') Ja sana- sekä lausejärjestys on päin honkia:D Pitäisi alkaa olla vähän rennompi tuon suhteen:) No tosiaan välillä kuvapostaukset ovat kivoja ja sitä tekstiä ei välttämättä tarvi, ennen olin vahvasti tuota mieltä. Nykyään haluan hieman tekstiä sekaan väkisin, ei hyvä!

      Poista
  2. Asupostaukset on aina jees! :) Varsinkin kun siulla on mielenkiintoinen tyyli, eikä yleensä muissa blogeissa näe samanlaisia yhdistelyjä. Peruskuulumiset sun muut on myös mukavia, syksyfiilistelystä puhumattakaan. :) Tällä suunnalla inspistä riittää ja postauksia on luonnoksissa paljon, mutta vielä jotain puuttuu kustakin postauksesta - en ole ehtinyt kuvata vielä postauksen kuvia, lukea läpi tai vastaavaa. Siitä se pikkuhiljaa, työt vaan menee blogin edelle, mutta pyrin pari kertaa viikkoon postaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa itä, piristit päivääni! Mahtava kuulla että täältä löytyy omaperäisiä yhdistelyjä, itse pidän sitä aina mielenkiintoisimpina juttuina blogeissa 8) Inspiraatiota sun muuta saa siinä samalla ♥ Hhaa täällä vähän sama että luonnoksien pousteista puuttu yhtä sun toista vielä ja oon tosi epävarma niistä joistain - ne sisältää paljon tekstiä ja oon omasta tekstistäni aina todella epävarma mikä estää niiden julkaisun:D TYöt tietty aina blogin edelle ellei blogi ole työ itselle;D Pikkuhiljaa hyvä tulee, itse tykkäisin postata 2-4 kertaa viikossa, ihanne olisi se 3.:)

      Poista
  3. Mun mielestä tämmöset kuulumispostaukset on just ihania<3 Ei sitä aina tarvikkaan olla mitään kummosta kirjoteltavaa, joskus normaali arkikin vaan tuntuu hyvälle, kun on ihania ihmisia ympärillä :')♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta ja itsekin pidän niistä muiden blogeissa! Tosiaan oma teksti on vaan niin epävarmaa:D En ymmärrä miten mulla on sellainen tunne että kukaan ei jaksa saatika ketään ei kiinnosta vaikka itse luen lähes päivittäin blogeja joissa on samantyylistä settiä ja pidän niistä ♥

      Poista
  4. Ihanan syksyisiä kuvia. :) Sellaiset kaiken maailman randomit faktapostaukset sun muut, joiden kautta oppii taas jotain uutta bloggaajasta, on parhaita. Niin ja ihan arkiset kuulumiset kanssa! Niitäkin on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Katariina, tuollaisia tulee:) Faktapostaus on tuloillaan ja 1 fakta puuttuu että saan sen sitten siihe pisteeseen että kuvat + oikoluku! 8) Sinne onkin keräilty faktoja vuoden päivät kun oon niin huono keksimään itsestäni niitä:D

      Poista
  5. Sun asupostaukset on mun mielestä ihan parhaita ja inspiroivia! :) Niitä lisää siis jatkossakin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt oli taas niin piristävä komma niin pirteeltä naiselta, superisokiitos<3

      Poista
  6. Miusta on kiva lukea välillä ihan näitä peruskuulumisiakin :) Toki siulta onnistuu asupostaukset hyvin, joten niitä on myös kiva lukea ♥ Itsellä on vähän sama juttu bloggaamisen suhteen, välillä kun olisi ideoita niin kuvat puuttuu tai päinvastoin :'D Postaustahtini onkin hidastunut jonkin verran tässä syksyn aikana, mutta uskon että inspis sieltä vielä palailee ajan kanssa. Tuollaiset pitkät vapaat on ihania kun saa tehdä niitä juttuja mitä huvittaa, mutta toisaalta kyllä se työntekokin taas loppujen lopuksi maistuu kun on saanut vähän aikaa hengähtää :D Ihania kuvia tässä postauksessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tosiaan kuten muille sanoin niin musta taas tuntuu että nää ei onnistu multa läheskään niin hyvin mitä muilla jotka jakaa lähes viikottain kuulumisia:D on niin epävarma tekstistäni mitä tuotan. Pitäisi tosiaan ottaa rennommin sen suhteen:D Hmm olen huomannut että monille minut mukaanlukien postaustahti on vähän heikentynyt. Ei se mitään, 2-4 kertaa viikossa postaus olisi tosi kivaa, tosin ei sitä vaan ehdi enää tässä elämänvaiheesa, täytyy keskittyä työn ja arjen lisäksi niin paljon muuhunkin. Ja joo eilen palasin tosi hyvin fiiliksin duuniin ja loppuviikko sitten painetaan siellä ja kyllä sitä taaas jaksaa ihan eri tavalla 8)

      Poista
  7. VÄlillä se into laskee ja joskus palaa takaisin entistä isommalla palolla. Mulla meni into lukemiseen kun lopetit kommentteihin vastaamisen, mutta ehkä sekin tulee joskus takaisin.
    Tsemppiä hiljaiseen jaksoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä oon todella iloinen että kirjoitit tämän kommentin! :) Uskallan kuitenkin väittää vastaan, en ole missään nimessä lopettanut kommentteihin vastaamista, mutta kieltämättä oon laiminlyönyt sitä osa-aluetta ja olen aina pitänyt sitä yhtenä tärkeimpänä! Järkytyin vähän, kun tajusin että sitä ei olla oltu tarpeeksi aktiivisia sillä saralla. Kesällä mulla muutamaan postauksen kommentteihin jäi vastaamatta sen myönnän, kiirettä oli mutta sen ei pitäisi siihen vaikuttaa ja mun todella olisi pitänyt vastata niihin. Aika usein vastaan kommentteihin vasta kun olen postannut seuraavan postauksen, tajusin nyt että joskus siihen voi mennä jopa viikko, huhhuh ihan hävettää!:D Lisäksi vanhoihin postauksiin tulleisiin kommentteihin jää vastaamatta.. Avasit hieman silmiäni, olen kiitollinen palautteesta ja tartuin tuohon heti kun sain kommenttisi:)

      Poista
  8. Mustakin ne sellaiset fakta -postaukset on kivoja lukea ja toki asukuvat on aina jees! Mun mielestä sun ei tarvii murehtia tekstistä, jos sitä ei tule niin kuvat usein riittää! Erityisesti asukuvissa :) Kiva postaus tämäkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktapostaus on tosiaan tuloillaan joten ei huolta! Uusia lukijoita varmasti kiinnostaa myös ne:) Mahtavaa että siellä kuvatkin välillä riittää, ei tarvi tekstiä väkisin lähteä vääntämään:) ♥

      Poista
  9. Peruskuulumisia on hauskaa lukea <<3 Ja ihania kuvia oot napsinut, hurjan kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, niitä varmasti tulee enemmmän nykyään!:) Kiitos Saga ♥

      Poista
  10. Täällä yks 1+2 omistaja. On nimittäin hyvä kamera!
    Mun instakuvat on otettu kännyllä vaa :)

    Mie oon tykänny lukea kyllä kaikkia siun postauksia. Joten jatka samaan malliin ja silloin kuin tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä todella hyvä kamera, mutta itse pidän todella olympuksestani että suurinosa kuvista sillä otettuja:) Mahtavaa että tykkäät postauksistani, antaa lisäintoa tuolllaiset kommentit ♥

      Poista