Sisällön tarjoaa Blogger.

Camel coat

kamelitakki

Coat - Vila
Dress - Pull&Bear
Boots - DinSko
Bag - Michael Kors

vila takki

Mun piti tulla postaamaan jo eilen tämä simppeli syksyn asu, mutta olen taistellut kannettavani kanssa eilisen ja tämän aamun ja vähän alkaa näyttämään siltä että pääsen kohta uuden kannettavan ostoon. Alkaahan sillä olla jo ikääkin. Onneksi pääsin postaamaan miehekkeen koneella, joten postausongelmaa ei ole vaikken heti uutta kannettavaa pääsisikään hankkimaan.

syysasu
vila camel coat

Ylläni näkyy uusi takki, sekä saappaat joita hypistelin jo viime vuonna DinSkossa. Tämän tyylistä villakangastakkiakin olin mietiskellyt jo viime vuoden puolella ja tänä syksynä ihastuin niin kovasti tähän Vilan yksilöön, että nappasin sen matkaan.

Tälläinen look on näkynytkin lähipäivinä ylläni monesti, tosin mekkoja olen vaihdellut aina kun en samoissa kuteissa yleensä peräkkäisinä päivinä viihdy. Nyt se on tosin hieman pakko mennä melko samoilla vaatekappaleilla kun asutaan vuorotellen minun ja tuon mieheni luona, enkä loogisesti saa koko vaatekaappiani hänen luoksensa mukaan. Saattaa kuulostaa tyhmältä, ehkä jopa hullulta, mutta mulle se on ihan totta tämän homman vaikein juttu.

kamelinvärinen villakangastakki
michael kors jetset
saappaat dinsko

Alkusyksyn parhautta on kyllä se kun tarkenee mekko/hame ja saapas kombolla. Aion kyllä vetää sitä rataa niin kauan kuin pystyy, kohta saa nimittäin taas kerrospukeutua ihan kyllästymiseeen asti.

camel coat

Mitä mieltä olette asusta?
Entäpä takista ja kengistä?

~ Kata ~

32 kommenttia

  1. Onpa kivat Nämä kuvat:) ja tuo takki ja kengät on aivan Ihanat!!

    VastaaPoista
  2. vau, tää asu on aivan mieletön!! ♥ samalla niin simppeli ja syksyinen, kaunis ja tyylikäs :) mä kans aion vetää mahdollisimman pitkälle juuri saappaiden ja mekkojen yhdistelmällä, pitkän talven aikana ehtii sitten ihan liikaakin kerrospukeutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäät ♥ Hhaa mahtava etten oo ainoa, kohahan tuolla alkaa jo palelemaan:') Oon kuitenkin huomannut että hameilla ja tällaisilla tarkenee hyvin kunhan yläkroppa on lämpimästi pukeutettu - voiko noin sanoa?:')

      Poista
  3. Tuo takki ja kengät on ihanat ♥ Koko lookki toimii tosi hyvin ja on ihanan syksyinen ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana asukokonaisuus!♥ Ostin viime keväänä samankaltaisen takin boohoosta ja se on vieläkin yks mun lempitakkeja, pakko siis sanoa että hyvä ostos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosiaan hyvä ostos, muuta ole tullut melkeinpä pidettykään:'D

      Poista
  5. Niin ihanan syksyinen tää asu, kauniin mallinen takki. ^^ Miulla on villakangastakki ittelle tekeillä just ja tänään oli jo pakko miettiä sukkiksien kaivamista kaapeista. Ja ekaa kertaa oli nilkkuritkin jalassa, kyllähän tuo syksy tuli melko vauhdilla. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin pidän erittäin paljon takin mallista vaikka kiinni laittaessa mulle tulee mieleen väistämättä kylpytakki:D Syksy tosiaan tulee melko vauhdilla, mä oon akikki kevyet kengät jo jättänyt pois, pitäisi vielä yläkaappiin saada talteen talven ajaksi:D

      Poista
  6. Ihania kuvia pihlajien alla. Upeat saappaat ja takki!

    VastaaPoista
  7. Uiih mitkä saappaat, tollaset on pakko saada!♡_♡ Simppeli ja tyylikäs look!♡

    VastaaPoista
  8. ei vitsit! oot kyl ihan super tyylikäs <3 ja tuo asu on niin siun näkönen :)

    VastaaPoista
  9. Onpa kyllä ihana asu! ja jotenkin niin ihana tuo kuvauspaikkakin :)

    VastaaPoista
  10. Upea takki ja nuo kengät ♥ Näyttää niin hyvältä yhdessä ja sopii syksyyn ihan täydellisesti!

    VastaaPoista
  11. Ihan just sellanen setti jossa minäkin viihtyisin :) Ja jälleen mä hehkutan näitä kuvia, tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla ja mukava että on jotain mitä säkin voisit yllesi vetäistä! Hehkuttaa saapi;) <3

      Poista
  12. Hei aivan ihana asu Kata<3 Sä oot niiin tyylikäs mimmi :]

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia! Tosi kiva toi takki! Ja tosiaan, mekkojen ja saappaiden yhdistelmä on kyllä niin paras! Sopii ihan tosi hyvin sullekin :)

    VastaaPoista
  14. Todella kiva tuo takki! Itse kanssa metsästänyt sitä täydellistä kamelin väristä takkia! Nyt täytyykin tuota lähteä kokeilemaan :)

    - Linda N.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhii suosittelen lämmöllä tätä kamelitakkia;) Kiitoksia kommastasi!

      Poista
  15. Hienot saappaat. Taitaa olla nyt tämän vuoden trendiä ton tyyppiset kun kaupoista kattoo :). Meinaatko vielä niitä ylipolvensaappaita käyttää? Vai joko ne on laitettu kiertoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassi! Nää nyt taitaa olla se juttu, viime vuonna tän tyyliset saappaat oli myös aika kova sana.:D Joo käytössähän ne ylipolvensaappaat vielä ovat mutta että vähän vähemmällä käytöllä kuitenkin. Niistä en luovu vielä pitkään aikaan ♥

      Poista