Sisällön tarjoaa Blogger.

Viikonloppu Helsingissä

Mukavaa maanantaita sinne ruudun toiselle puolelle!
 Tosiaan kuten aiemmin olin maininnut, niin blogimiittipiknik viikonlopun vietin Helsingissä. Ajattelin muutamalla kuvalla ja sanalla kertoa teille tuosta rentouttavasta viikonlopusta. Matkaan lähdin tosiaan mieheni kanssa, jota pyysin mukaan kun blogimiitti tuli tietoon. Mulla oli itsellä sopivasti lomaviikko muutenkin sillä viikolla ja olisin jotain erikoista tekemistä tahtonut sille viikonlopulle, kaikki osui siis hyvään saumaan.

Mä innostuin Helsingissä jostain syystä seepiakuvista - se jotenkin sopi Helsingin kaduille! Napsin joitain kuvia vain sillä ominaiseuudella ja unohdin täysin värilliset kuvat. Nyt niitä on täällä sekaisin, toivottavasti se ei haittaa!

scandic marski helsinki

Yövyimme Scandic Marskissa, joka sijaitsee Helsingin keskustassa suoraan Stockmannin edessä. Hotelli oli mulle ennestään tuttu muutamien vuosien takaa. Sijainti on mielestäni loistava jos halajaa päästä keskustaan. Muitakin hyviä vaihtoehtoja oli, suosikkini on esimerkiksi Kampin kulmilla jonne aion varmasti ensikerralla suunnata.

rakkaus lukkoja helsinki
räjäytä mun mieli

Yleensä olen suunnannut pääkaupunkiseudulle ihan vain siksi että shoppailu, tämä kerta oli sitten ihan eri juttu. Kävelimme ja nautimme Helsingistä, pysähdyimme terdelle jos suuta alkoi kuivamaan ja vietimme aikaa puistossa istuskellen sun muuta mukavaa. Lauantai tietysti meni suurimmaksi osaksi blogimiitissä ja illalla suunnattiin muutamille.

helsinkiä
fresita

Kaikkina päivinä sääkin suosi mainiosti joten mukava oli viettää kesäistä vapaaviikonloppua muualla kuin Kuopiossa tekemättä mitään melkeinpä normaalista poikkeavaa

Shoppailu ei tosiaan ollut reissun pääasia, mutta tietty kävin muutamissa kaupoissa pyörimässä sunnuntaina, Kamppi ja Forum oli ehdottomasti käytävä läpi ennen kotiin palaamista. Yhden ostoksenkin tein ihan vaan siksi koska blogimiitti ja Linda. Ihastun sen neidon tyyliin joka kerta enemmän ja enemmän.

helsingin kaduilla

Top - New Yorker
Skirt - Terranova
Shoes - Vans

helsingin portailla

Asukuvia ei tämän enempää valitettavasti reissulla tullut otettua, ellei tietty mukaan lasketa blogimiitissä kuvaamaani lookia. Helsingin kadut kyllä kutsuivat kovasti koska niissä on vaan sitä jotain. Paljon oli kohtia mihin olisi vaan tehnyt mieli jäädä räpsimään.

chico'c burger helsinki
classic pizza restaurant
classic pizza ruoka
classic pizza

Reissujen pahaita puolia on ravintolaelämä! Kävimme muutamassa ravintolassa, molemmista olen kuullut kehuja. Perjantaina suuntasimme Chico'siin ja sunnuntaina ennen kotiinlähtöä testasimme Stockmannilla olevan Classic pizza restaurantin. Voin myös itse kehua näitä, ihan hyvä ruoka ja hintaluokkakaan ei ollut päätähuimaava.

helsinki

Ihanaa viikonalkua! ♥
Miten siellä päin menee?

~ Kata ~

18 kommenttia

  1. Täytyy olla samaa mieltä, että reissujen parhaita puolia on ravintolaelämä<3 Varsinkin kun löytää mahtavan ravintolan, missä ruoat on herkullisia ja edullisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa tuo on aivan totta!:D <3 Hinta-laatusuhde kohdillaan olla pitää:)

      Poista
  2. onpas teillä ollut ihana reissu ja tosi kiva postaus:)
    https://love-sannar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Niin tunnelmallisia noi seepiakuvat ja upeita kuvia muutenkin<3 Teidän reissu kuulostaa tosi kivalta, sopivan rennolta mutta silti sellaselta, että tekemistä on riittänyt :D Ihanaa alkanutta viikkoa Kata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus seepia kuvat tai mustavalkoiset passaa vaan paremmin joihinkin kuviin kuin normi värillisenä, eikö:D Tuollaisia pitäisi tehdä enemmänkin!

      Poista
  4. Nämä seepiakuvat on todella tunnelmallisia ♥ Varmasti ollut ihana viikonloppu Helsingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep ihana että tykkäsit ♥ Oli tuo, voin lämmöllä muistella:)

      Poista
  5. helsinki on kyllä ihana kaupunki!! ja classic pizzassa on kyllä heti kakkosena parhaat pizzat, ykkös sijaa pitää vahvasti Sogno, Italialainen ravintola Töölössä :)

    http://livefearlessly-ellen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, tekisipä mieleni lähteä taas käymään siellä:) Ohoh pitäisiköhän sitä joskus käydä tuolla Sognossa kun Helsinkiin taas eksyy! Mutta tuo classic pizza oli todella hyvä paikka!

      Poista
  6. Näyttääpä ihanalle reissulle<3 Toi eka kuva susta ja asusta on IHAN mielettömän ihana jotenkin! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli Emilia, kiitos kehuista taas ♥ Mä tykästyin hirveesti Helsingin katuihin mutta asukuvailu jäi liian vähälle tuolla:/

      Poista
  7. Komppaan sua täysin, moni kohta Helsingissä näyttää siltä, että tekisi mieli vain jäädä räpsimään kuvia :D Sekä aah, siellä on kyllä mainioita ravintoloita ja kahviloita ja se onkin yksi asia mitä eniten ikävöin koko kaupungista! :D Ja oivoi, muistan niin hyvin miten ihana ilma tuona viikonloppuna oli. Tuntui niin kesältä ja sellainen ilma pitäisi olla nytkin, vaikka tykkään kyllä syksystäkin. Elokuussa on yleensä vain ollut aina lämmin ja nyt ei kyllä sitä ole :'D Ps. Ihanasti olit kirjottanut mun tyylistä ja loksahti kyllä suu auki, kun itse näen itseni ihan normi tallaajana, jonka tyylissä ei ole mitää erikoista hahah! Mutta kiitos Kata ja täällä taas tykätään sun tyylistä, kuten näissäkin kuvissa tuo asu on enemmän kuin mieleinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tosiaan! Joskus tuntuu että viikonloppu Helsingissä on liian vähän kun siellä tosiaan riittää nähtävää ja tekemistä:) Tällä hetkellä kaipaan kovasti nuita säitä.. Vastailen näihin todella myöhässä mutta haluan silti kommentoida näihinkin:'D Ja hei mä kaipaan sun asuja ja postauksia hirmusti, mutta ajan kanssa ♥

      Poista
  8. Vautsi mitkä kuvat, näissä kuvissa näkyvä asu on ihana! <3 Seuraavaa Helsingin reissua odotellessa, siellä on kyllä kauniita kuvauspaikkoja ja muutenkin kaikkea kivaa tekemistä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milla 8) ♥ Täälläkin odotellaan jo Hesan reissua, joulun alla voisi sellaisen tehdäkin.:)

      Poista
  9. Kuulostipa kivalta teijän reissu:)

    VastaaPoista