Sisällön tarjoaa Blogger.

The color of autumn

burgundy hame

Jacket - Mango
Crop Top - Stradivarius
Maxi skirt - Rome
Heels - DinSko
Bag - Michael Kors

viininpunainen hame look

Burgundy, se ihana väri jonka mielellään vetää ylleen loppukesästä ja pitää pitkälle syksyyn. Mun olisi tehnyt mieli pitää tätä kyseistä lookia jo elokuun alussa, mutta mä en jostain syystä osaa pitää tätä syksyn suosikkiväriä vielä kesällä, jota elokuun alkukin mulle on. Asukokonaisuus on jälleen kerran ollut suosiossani monet kerrat, tällä on kipitelty menemään muunmuassa Kansainvälisillä markkinoilla sekä muutamana rentona ja lämpöisenä päivänä.

syksyn sävyjä

Tuntuu kurjalta sanoa kesälle hyvästit, jostain syystä en ole valmis vielä luopumaan tästä ihanasta lyhyestä vuodenajasta. Ennen syksy merkkasi vahvasti jotain uutta kun suuntasi koulunpenkille, mutta itse olen edelleen töissä joten arki ei siitä miksikään muutu, tuli syksy tai ei. Silti musta tuntuu että se voi tuoda tullessaan vaikka sun mitä. Rehellisesti ehkä vähän pelkäänkin syksyä, samalla oon siitä yhtä innoissani kuin ennenkin kaiken syyspukeutumisen sun muiden juttujen vuoksi. Eli taidankin astua syksyyn tänä vuonna vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, hha!

hymy
valkoiset sandaalit

Arvatkaas mitä kivaa on muuten tulossa! Vaikka sitä syksyyn nyt hypätäänkin, niin kesäisiä juttuja on vielä luvassa, Summer bucket list olisi käytävä läpi ja muutoin ajattelin jakaa teille ajatuksia ja kuvia kesästäni. Melko käsikädessähän nuo postaukset tahtovat kulkea, mutta jos yhdistän ne niin pituus postauksella on liikaa. Miltä kuulostaa?

viininpunainen hame

Millä mielellä te astutte syksyyn?
Mitä pidätte asusta?

~ Kata ~

36 kommenttia

  1. Oot upea. Ei tätä voi muulla sanalla edes kuvailla <3 itse astun syksyyn superhyvillä fiiliksillä, en malta odottaa koulujen alkua :D ps. Millon kuvaillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itte olet;) Kiitos tuhannesti ♥ Koulun alkua on hankala odottaa senkin muistan, loppujen lopuksi se oli aina kiva palata kouluun vaikka sitä aina tuskastelikin muuten.:D No maanantainahan me kuvaillaan?;)

      Poista
  2. Ihana asukokonaisuus! ♥:-) Alkuun mulle tulee kans aina sellanen fiilis että eii talvi on tulossa, mutta nykyään osaan suhtautua vähän paremmin asiaan että jee syksy, saa polttaa kynttilöitä, pukeutua lämpimiin neuleisiin jne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:3 ♥ Ja joo talvi on asia mitä ei ehkä niin odottele vielä, annettaan ihanan syksyn mennä ensin ♥ Mutta sitten syksyn jälkeen tulee joulu ja uusivuosi, niitä mä ainakin odotan innoissani 8)

      Poista
  3. No ei ihme, että toi asukokonaisuus on päätynyt sulla päälle useampaankin kertaan, näytät nimittäin aivan upealta! ♥ Toi hame on aivan ihana ja väri ihan täydellinen alkavaan syksyyn :) Postaussunnitelmat kuulostavat todella hyviltä, innolla odottelen noita! Mä oon itse odottanut syksyä oikeastaan jo koko tän elokuun ja huippua, kun se vihdoin sieltä alkaa saapua :) Syyspukeutuminen on vaan jotain aivan ihanaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos upeus ♥ Viininpunainen taitaa olla monella suosiossa syksyllä ja näyttäisi sitä taas kauppojen hyllyillekin rantautuneen. Mahtavaa että tulevat postaukseni kuulostaa hyville:3 Syksy on täällä, ihanaa ♥

      Poista
  4. Ootpas kaunis! <3 Tosi kiva asu :3 tykkään erityisesti hameesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kira! ♥ Ihana kuulla että miellyttää:)

      Poista
  5. Tuo hame on kyllä ihanan värinen, ja muutekin tosi kiva asukokonaisuus! :) Postaukset kesästäsi kuulostavat hyvältä, innolla niitä odotellen ♥ Kivaa päivää sinne! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuuli:) Ihanaa päivää sinnekin ♥

      Poista
  6. Jollain tavalla ootan syksyä joten hyvillä fiiliksillä mennään! :D Tää asu on tosi kaunis ja kyllä tässä syksy vähän näkyy, tuo hame ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun syksy on täällä! 8) Kiitoksia ♥

      Poista
  7. mulla on tismalleen samanlaiset fiilikset syksyn suhteen.. ootan sitä ehkä eniten kauhulla, mutta syyspukeutuminen jaksaa innostaa! sun asu on todella kaunis, kuten sinäkin ♥ mä en oo myöskään osannut käyttää burgundya yhtään kesällä, mutta nyt sitten pikkuhiljaa sitäkin enemmän! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mukavaa etten ole ainoa jolla on samanlaiet fiilikset ja miettii noin! Sulla on sentään koulua, musta tuntuu että elämä nyt jumittaa kun työtä vaan on:D Kiitos kaunis<3

      Poista
  8. Noi kengät on pelkkää rakkautta!<3 Ihana asukokonaisuuss :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat munkin mielestäni :3 Kiitoksia!

      Poista
  9. Voi miten upeat värit asunnossa ja tykkään paljon noista kengistä! <3 Mulla on aika samanlaiset fiilikset sykyn suhteen kuin sulla! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, meinaat varmana asussa 8) ♥ Sielläkin siis samat turhauttavat fiilikset:/

      Poista
  10. Onpa ihana asu! Nuo kengät näyttävät tosi raikkailta viininpunaisen rinnalla. :) Syksyn tulo tuntuu ristiriitaiselta täälläkin, vaikka se on miun lemppari vuodenaika. Ärsyttää kun kesä oli niin lyhyt ja sateinen, olisi mukava viettää vielä muutama kesäinen päivä. Parhaimmat kelit meni töissä, mutta onneksi syksyssäkin on puolensa. <3 Ja pidän lomaa nyt syyskuussa, tekee hyvää! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milla! Mä rakastan näitä kenkiä 8) Joo syksy tulee aina rinnakkain kesän kanssa vuodenaikana, mäkin rakastan sitä ylikaiken. Suomen kesä on kyllä aivan liian lyhyt ja ei tunnu kesältä kun yli puolet on huonoa säätä. Mutta kesän sade on ihanaa ♥ Oikein mukavaa lomaa sinulle ♥

      Poista
  11. Täällä on syksyä odotettu jo innolla, arki on kuitenkin hektisen kesän jälkeen rentouttava asia. Tosi kiva hame, asu toimii tosi hyvin näin loppu kesään / alku syksyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kyllä yksi ihanin vuodenaika, arki on tosiaan rentouttavaa kesän jälkeen jja ainoa mikä muuttuu on töiden määrä minulla:D Muuten se arki rullaa samaa tahtia kuin kesällä, nyt itse asiassa ehtiikin enemmän kun työt vähenee. Kiitoksia kehuista ♥

      Poista
  12. Todella kiva asu Kata! <3 Tuo hame on niin kivan näköinen ja värinen. Itsekki ostin tuon värisen lyhyemmän hameen, se on aivan ihana myös :) Kesän kuulumisia on aina kiva lueskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Oij hameesi kuulostaa ihanalta ja käy niiiin syksyyn 8) Mahtavaa, se on tulossa se kesäpousti;)

      Poista
  13. Ihana asu,sopii hyvin sulle <3! Mäkin tykkään viininpunaisesta todella paljon, niin syksyinen väri!

    VastaaPoista
  14. upeita kuvia!:) Tuo hame on kyllä aivan ihanan värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saara:) Niin on minustakin ♥

      Poista
  15. Voi miten ihanat asukuvat jälleen! <3 Osaat olla niin luontevasti kameran edessä :) Ja toi viininpunainen on myös mun lemppari syysasuissa! Varsinkin huiveissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kataa ♥ Sulta saa aina ihania kommentteja. :3 Hiih no enpä tiedä luontevasti, ei se aina onnistu. Mitä enempi kuvattavana ja mitä tutumpi kuvaaja, sen parempi, miehestäni on tullut luottokuvaaja niin helpompi olla kuvattava:) Ja hei viininpunainen on mullakin vahvasti syksyn ykkösväri ♥

      Poista
  16. Hieno asukokonaisuus. Englannin sääennuste metcech ennustaa talven tulevan marraskuun puolenvälin tienoilla saas nähdä:)t.Jani-75

    VastaaPoista
  17. Onpa upeita kuvia sinusta taas kerran! Mä niin tykkään tuosta Olympuksen jäljestä :) Edellistä kommentoijaa kompaten: näytät kyllä näissäkin kuvissa jotenkin niin rennolta ja luonnolliselta. Ja asu on ihan napakymppi! Kivasti raikastaa valkoinen tuota viininpunaista hametta :)

    VastaaPoista
  18. WOW! Niin upeita kuvia susta<3

    VastaaPoista
  19. ihan täydellinen asu! nuo kengät kyllä vei huomion ihan täysin, niin kauniit :) ja hameen väri on ihastuttava, tykkään itsekin :) mulla on hyvät fiilikset syksyntulosta, on niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä! ja se ruska<3

    VastaaPoista