Sisällön tarjoaa Blogger.

Himos Juhannus 2016

Viimein pääsen kertomaan teille mun Juhannuksesta, parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikös? Kamera oli tällä bloggaajalla tietysti mukana, mutta suurimmaksi osaksi sitä tuli kuvailtua phonella ja Olympus pysyi turvallisesti autossa.

Mun Juhannukseni alkoi tosiaan torstaina 23.6 ja kesti siihen sunnuntaihin, huhhuh. Pääsin torstaina kello 15 töistä, mua oli kiva kolmikko hakemassa duunista ja siitä ajeltiinkin mun luokseni, jotta pääsisin käymään pikapikasuihkussa ja tietysti tavaroiden haussa. Sitten lähdettiinkin ajamaan Jämsää kohti. Matkaseurana oli Taru ja kaksi mahtavaa mieshenkilöä.

himosjuhannus

Perillä olimme hyvissä ajoin, sää kauhistutti meitä kaikkia koko matkan ajan ja ihan vain siksi että yöpaikkanamme toimi teltta, joka sitten pystytettiinkin pienessä tihkusateessa. Sade sitten loppuikin ja sitä ei tullut koko viikonloppuna, mahtavaa mikä helle meitä helli perjantaista sunnuntaihin. Vaatteita oli iso kasa mukana, mutta päivisin tarkeni tosiaan shortseissa ja biksujen yläosassa - toppi tietty kulki mukana, hha - joten suurin osa vaatteista jäi tietty käyttämättä.

Mitä tällainen neiti sitten oikein teki teltassa?
Moni läheiseni kysyi miten ihmeessä tämä hienohelma lähti telttailemaan. Samaa mietin itsekin kun VIP liput tuli ostettua. Musta löytyy kuitenkin sen verran kokeilunhalua ja seikkailuintoa, joka ei sellaista iloa pilaa. Sitä paitsi kerran elämässä täytyy Juhannus festarit teltassa kokea ja nyt sen kokeneena voin sanoa että parhaimmat bileet löytyy sieltä telttailualueelta. En lähtisi tähän kenen tahansa kanssa, tarvitsen sellaisen tietyn porukan siihen että mut saa telttaan.

VIP ranneke Himos Juhannus
himos juhannus VIP 2016

VIP lippuihin tosiaan kuului ruokailu seisovasta pöydästä jokaiselle niille kolmelle illalle, jonoista päästiin sopivasti ohitse, luksukseksi ilmaiset sisävessat sekä tietysti se telttapaikka. Auton sai sopivasti teltan viereen jossa pystyi säilyttämään arvotavarat.

katzariina himos juhannus 2016
rannalle himos juhannus 2016

Juhannukseeni kuului...

Auringonottoa, rannalla käymistä, uimista ja hiustenpesua järvessä, herkullisia juomia, naurua ja hölmöilyä, mahtavia esiintyjiä, teltan iloja ja kauhuja, muutamia kyyneleitä erään Kaija Koon biisin vuoksi ..

himos park himos juhannus 2016
anna abreu himos juhannus 2016
himos juhannus teflon brothers 2016

.. festariruokaa, paljon askeleita, uusia ihmisiä, meikittömyyttä, makkaranpaistoa, mahtava bruna vaikka hieman paloinkin, kuoharia muovituopista, maisemien ihailua ja ennenkaikkea ihan mahtavaa festarifiilistä sekä kaikkea muuta.

himos juhannus perjantai 2016

Viimeinen yö tuli muuten nukuttua autossa, sen verran kamala hämähäkkikokemus tuli lauantai-iltapäivänä. Menin käymään teltassa ja vilkaistuani teltan kattoon, en tiennyt itkeäkkö vai kiljuakko. Ötökkäverkon ja päällimmäisen telttakankaan välissä oli älyttömän iso hämähäkki, huusin toisen miehekkeen siinä apuun ja tämä antoi sille luunapin jotta ötökkä saataisiin alas, siitä sitten räjähti monta pientä hämähäkkiä. HYI HITTO! Mähän oon siis todella hämähäkkikammoinen ihminen jos joku ei tiennyt. Siinäpä mä sitten sanoin pojille että tuon toisen teltan te puratte nyt ja mä nukun autossa, piste.

Himos Juhannus 2016

Kaikin puolin mahtava Juhannus, parhain tähän mennessä. Tuon kauhistuttavan telttaepisodin jälkeen voisin loppujen lopuksi kuitenkin lähteä uudelleen tuollaiselle reissulle ja vieläpä sinne telttaan. Voisinko viettää Juhannuksen festareilla tulevaisuudessakin? Totta hitossa! Mökki vai teltta? Kumpikin käy, ehkä ensivuonna pitäisi tuo mökki kokea!

Tänään olisi luvassa joka kesän perinnettä, kun suunnataan Kuopion Viinijuhlille. Tällä kertaa ei Kaija Koota Viinijuhlille mennä kuuntelemaan, vaan lavalle nousee mahtavat Teflon Brothers ja Cheek, yay!

Miten teidän Juhannus meni, missä vietitte sen?
Mukavaa loppuviikkoa!

~ Kata ~

24 kommenttia

  1. Teidän juhannus kuulostaa kyllä onnistuneelle, onneksi saatiin ihan mahtavat ilmat tuolle viikonlopulle ympäri Suomea! :) ja hyihyhyi tuo hämähäkki juttu, en ois varmasti itekkään sen jälkeen teltassa enää nukkunut, hah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli, onnistunut reissu nimittäin!:) Ilmat kyllä suosi ei voi muuta sanoa, kruunasi tuon ehkä yhden parhaimmista juhannuksistani:'D Hhaa kamala kokemus vaan tuo hämähäkkijutska:<

      Poista
  2. Yök, mulla nousi niin karvat pystyyn tosta hämppisjutusta!! :D Vihaan hämähäkkejä!! Onneks pääsit autoon nukkuun<3 Mut muuten kuulostaa oikeen ihanalle reissulle ja kunnon festarielämälle 8)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hha kuvitteleppa tilanne, iuiuiu:D Sama täällä, kukapa niitä rakastaa O_O Hhi mahtava että meidän meno kuulostaa kunnon festarielämälle 8) ♥

      Poista
  3. Mun ilme oli oikeesti luokkaa tämä O_O, kun luin ton hämähäkkistoorin :D Siis hyihyihyi!! Mä en edes ole mikään älyttömän hämähäkkikammoinen ja varmaan olisin sen yhden isomman kanssa pärjännyt, mutta siinä vaiheessa, kun sieltä sisältä puskee ulos ties miten monta hämähäkkiä lisää niin olis tämäkin neiti saattanut saada jalat alleen :D Muuten teidän juhannus kuulostaa ihan älyttömän hauskalta ja oli varmasti ikimuistoinen reissu! Mun juhannus meni ihan rauhallisissa merkeissä siskon perheen kanssa pelaillen, veneillen ja grillaillen, mutta ehkä ensi vuonna mäkin suuntaan jonnekin festareille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mun ilme oli sen tapahtuessa samaa luokkaa varmaan kiljumisen kera:D Mä oon kammoinen nimittäin:D Sunkin juhannus kuulostaa todella hyvältä, rauhalline juhannus on yhtä hyvä vaihtoehto kuin se meneväkin, ehkä ensivunna voisi rauhallinen juhannus täälläkin olla paikalllaan;) Tai sitten ei:'D

      Poista
  4. Uskon että telttailu oli just jees kokemus ja parhaat bileet nimenomaan siellä :D Pitää itsekkin lähtee telttailee joskus tollasiin tapahtumiin haha :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhih uskot oikekin;P Lähde ihmeessä, se oli huikee kokemus!

      Poista
  5. Festareilla teltta alueella on aina parhaat meiningit !:) tosikivalta kuulostaa teijän juhannus:) jos ei ota huomioon tota hämähäkki juttua siis kamalaa oon vaa nähny yhen videon misä noin käy ja mietin aina että ois kamalinta ikinä:d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä nyt voin sanoa ihan kokemukselta sen itsekin 8) Joo hha mäkin oon nähnyt sen videon ja nyt jopa uskon sitä että niin voi käydä:D Kauheeta!

      Poista
  6. Kuulostaa ihan huipulta! Ei tietenkään tuon hämähäkkiepisodin kohdalta, mutta muuten :) Ite myös tahtoisin ehdottomasti kokea festarit, jotka ei ole omassa kotikaupungissa, jotta pääsisi kokemaan kunnon festarimeiningin teltta-auleella tai mökissä. Summer upit on koettu niiin monena vuotena, että ehkä ensi kesänä voisi kokea jotain ihan uutta :) Sun juhannus oli kyllä mahtava ja viinijuhlat kuulostaa myös superkivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se nyt oli "pieni" paha tuohon reissuun nähden (oikeesti isopahakokemus mulle). Anyway suosittelen lämpimästi lähteä festaroimaan muuhun kaupunkiin, tuntui kunnon reissulta ja kelikin oli jotenkin sellainen kuin ulkomailla ois ollut:D

      Poista
  7. Eikä, ihan loistavan kuuloinen juhannus teillä tuota hämähäkki-episodia lukuunottamatta!! :D Hyi, olisin kyllä itsekin kiljunut tuossa vaiheessa kurkku suorana hahah :DD Itsekään en pahemmin teltassa nukkumisesta välitä sillä seuraavana aamuna on yleensä paikat ihan jumissa, mutta mökin vuokraaminen jostain festarialueen läheltä kuulostaisi ihan hyvältä vaihtoehdolta :) Oot tosi kauniina noissa kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava että kuulostaa ja näyttää loistavala, sitä se olikin;) Sitä mä tein hha, kiljuin ja karjuin, tai sellanen paniikkihätä tuli :D Yön jälkeen paikat oli kyllä melkoisen juntturassa, autossa nukkuminen oli mukavampaa :'D Kiitos ♥

      Poista
  8. Mähän sanoin että palat!! :D ihan huippureissu, ens vuonna uudestaan ja mökin vois testata sitten ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit vaan haluta että palan, sitä siks jankkasit;D Ehdottomasti!<3

      Poista
  9. wautsi miten kivoja kuvia. :--) Ja kuulostaa sun juhannus menneen tosi hyvin! Mä vietin juhannusta Kuusamossa mökkeilyn merkeissä. Mökkeily kans niin kuuluu juhannukseen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Essi!! Sehän menikin hyvin:P Mökkielämä Juhannuksena on kans ihan parasta, toivon että ensi Juhannus menee kans läheisen mökillä taikka just festareilla mökkeillessä:)

      Poista
  10. Sun juhannus kuulostaa aivan mahtavalta kokemukselta <3 Olisi ihana joskus lähteä johonkin festareille, mutta veikkaa, että en oikeasti vain jaksaisi bailaa montaa päivää hahaha. Ja kun en juo, niin kaikken eniten uskon siihen, että mulla leipois lopulta kiinni humalaisiin ihmisiin..apua :D Mä muistan, kun olin lapsi/teini ja mun täti kävi kaikilla mahdollisilla festareilla, nukkuen aina teltassa. Ja kuulemma juuri siellä telttailu alueella oli ihan parhaat bileet. Varmaan se tunnelma on jotenkin erilainen siellä kuin perus mökissä.. en tiiä :D Tässä kommentissa ei ole nyt yhtään mitää järkeä. Pointtina: ihana kuulla, että juhannus oli onnistunut ja vautsit mikä bruna <3 Ps. HYI hemmetti, tuo hämähäkki kokemus kuulostaa perkeleen pahalta :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli, yksi elämäni mahtavin kokemus tähän asti:P Niin tosiaan jos et juo itse niin saattaa pinna palaa viimeistään niihin kännisiin kanssajuhlijoihin.:D Mullekin muutama sanoi että telttailualueella parhaat bileet ja nyt voin oikeasti kokemuksesta sanoa että sitä se muuten on. Mökki on kans koettava joskus! Hhi ihana kommentti taas, kuten sulta aina;) Onnistunut Juhannus kaikinpuolin hämisjuttua lukuunottamatta, mutta hei se kuuluu telttailuun kai:'D

      Poista
  11. Kivalta näyttää teidän juhannus,varmasti huippu kokemus! Itekkin kyllä varmaan ens vuonna pakko lähteä juhannukseksi festareille, niin hyvä meno siellä joka vuosi näyttää olevan!!:)

    VastaaPoista
  12. Mie oon kans sen verran hienohelma et en telttaan lähtis yöpymään, ellei pakko ole. Mieluummin nukkusin vaikka autossa. :) Kamala tuo hämis-juttu, mie en kammoa hämppyjä, mut muurahaiset on jotain ihan hirveetä. Sama tilanne murkuilla ois kamala, voin kuvitella miten sie oot panikoinut. Mukavaa, et muuten festarit olivat onnistuneet ja oli mukavaa! VIP- lippu tuo kivasti etuja näemmä. ^^ Ihanaa loppuviikkoa sinnepäin! <3

    VastaaPoista