Sisällön tarjoaa Blogger.

18 x jatka lausetta

pink bomber

En ymmärrä miksi hetkessä eläminen on niin hankalaa! Nytkin on monia mahtavia juttuja tiedossa ja unohdan tyystin nauttia just tästä hetkestä. Joka päivään mahtuu jotain pientä ja kivaa, josta pitäisi muistaa nauttia. 

Viime aikoina päässäni on myllänny pyörremyrsky ja olen tehnyt suuria valintoja, ollut yhtä aikaa niin onnellinen kuin surullinenkin. 

En osaa päättää mitä vaatteita pakkaan viikonlopulle mukaan, kun suunnataan tosiaan torstaina viettämään Juhannusta Himokselle.

Muistan ikuisesti kun sain molemmat siskopojista ensimmäistä kertaa syliini. 

Päivän paras juttu oli kaikki suloiset hetket ja ihanat kehut.

bomber takki

Salainen taitoni on varmaan piirtäminen, hha! Osaan jotenkin mutten näytä koskaan kellekkään, okei muutama tietää/on nähnyt. 

Jos saisin yhden toiveen se olisi se että kaikki läheiseni olisivat terveitä.

Minulla on pakkomielle hot wingseihin, ehdottomasti! 

Söin tänään älyttömän herkullisen kasvisleivän salaatin kera!

Tekisi mieli lähteä johonkin ulkomaille irtautumaan tästä arjesta ja Kuopiosta. Nyt nimittäin kelpaisi aurinko, uima-allas/ranta ja joku pirtsakan tyttömäinen drinkki toiseen, ellei jopa molempiin käsiin hha!

michael kors kello

Olenko ainoa jonka mielestä lapselliset - ei lapsenmieliset ♥ - ihmiset ovat jotain todella rasittavaa.. 

Kaikista pahinta on kun tuottaa muille pettymyksiä.

Minusta on söpöä kun menen käymään kotikotona porukoiden luona, niin Pepe hakeutuu koko ajan viereeni ♥ Käyn siellä nykyään ihan laittoman vähän, mikä on jännä kun ennen kävin siellä toooodella usein.

Seuraavaksi ajattelin rueta muokkailemaan kuvia ja ajastelemaan torstailla postausta. Ehkä haen muutaman mokkapalan vielä seuraksi. 

Noloa myöntää, mutta olen kohdellut tänä vuonna muutamia ihmisiä todella väärin ja olen siitä enemmän kuin pahoillani.

bomber takki asu

Ärsyttävintä on kun ei saa sitä mitä haluaa.

Haaveilen tällä hetkellä suuresti Miamin reissusta, itse asiassa oon yli vuoden jo kuolaillut niitä pakettimatkoja Aurinkomatkoilta kuin ihan Finnairin pelkkiä lentojakin. 

Bloggaan koska pidän kuvailusta ja pikkuhiljaa tämä kirjoittaminenkin alkaa tuntua sujuvalta ja ihanalta. On ihan mahtava jakaa omaa tyyliään ja kertoa kaikesta muustakin pikkusälästä, elämästä ja sen menosta. Ja tietty tutustua uusiin ihaniin ihmisiin!

Tällainen pikkuruinen massapostaus oli jäänyt luonnoksiini lojumaan. Heitin sekaan kuvia asusta, josta en montaa julkaisukelpoista otosta saanut. Nuo oli taas niitä kivoja päiviä kun en tykännyt kamerasta yhtään, hha!

Mukavaa alkanutta viikkoa!
Mitäs tykkäätte asusta?

~ Kata ~

32 kommenttia

  1. Hei moikataan jos törmätään Himoksella, mäkin oon suuntaamassa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei taidettu törmätä, ainakaan mä en sua bongannut:(

      Poista
  2. oi vitsi mikä asu, ihan huikee! harmaa ja vaaleanpunainen sopii ihan täydellisesti yhteen, tiukka mekko ja bomber on upea yhdistelmä ♥ iso tykkäys täältä! ja kiva postaus muutenkin, näitä on hirmu kiva lukea muiden blogeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jenni että tykkäät, harmaa ja vaaleanpunainen on tosiaan suloinen ja mun silmää miellyttävä yhdistelmä. ♥ Kiitoksia!

      Poista
  3. Vau mitkä kuvat!♥ Ps. Miamiin olisi niin mahtavaa päästä lomailemaan ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  4. Tää oli niin kiva! Pystyn samaistumaan moneen kohtaan :)

    VastaaPoista
  5. Voin kuvitella miten hankalaa tuo vaatteiden pakkaaminen Himokselle on, itse en tietäis yhtää mitä pakkaisin ja iskis varmaan paniikki! :D Ja apua tätä asua, aivan ihana! Huh huh <3 Ps. Mä näin unta susta viime yönä! :DD Sä seurustelit mun hyvän kaverin kanssa ja se tuli ilmi siten, että me oltii kaveriporukalla ulkomailla ja sitte tää tyyppi alkoi puhumaan, että on löytänyt tosi kivan tytön ja se on kanssa tulossa tänne. Oltiin jossain raflassa istuu ja sä kävelit sinne. Katoin sua tosi pitkään ja olin vaa, et hei mä tiedän sut ja sitte hyppäsin sun kaulaa! :D Hhahah, mua nauratti aamulla kun heräsin, et noin vaan se Kata tulee mun uniin! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hauskinta siinä oli se että mulla oli älysti vaatetta mukana ja loppujenlopuksi en edes käyttänyt kuin muutamaa, päivällä pärjäsi biksujen yläosassa ja shortseissa nimittäin:D Aws ootpa ihana, oon päässyt sun uniin >_< ♥ Kylläpä sinänsä kelpais jos tuo toteutuisi tuo ulkomailla törmäily;D Ihana uni, ihana oot <3 Nähtäispä jo pian!

      Poista
  6. Hauska postaus ja yksinkertaisesti aivan ihana asu! <3

    VastaaPoista
  7. Tää asu on ihan täydellinen ! ja toi laukku ! Ihailin jo instassa ;> <<3 Tää postaus on kyllä hauska, vaikka massapousti onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kiitos Nanikaroliina! Massapoustit on kyllä kivoja, kivaa vaihtelua;P

      Poista
  8. Kiva postaus ja vitsit miten ihana asu!! Toi mekko, laukku, takki... kaikki!! <3

    VastaaPoista
  9. Kiva kun siekin teit tämän postauksen, vastauksiasi oli mielenkiintoista lukea! <3 Hetkessä elämien on tosiaan välillä niin hankalaa, vaikka siihen koko ajan pyrkisikin! Aina vaan kuitenkin odottaa jotain tulevaa :D Ihania kuvia siusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhih kivaa että tykkäsit Tuuli:3 Hha tuo on niin totta ei ihme että kesä vilahtaa aina nopeasti ohi kun ei osaa elää hetkessä...:D Kiitoksia ♥

      Poista
  10. Oi ihana asu ja kiva tänä postaus muutekin!:)

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva oli lukee sunkin vastauksia näihin kysymyksiin! :) Näistä saa aina vähän uutta tatsia bloggaajaan :) Oot ihan oikeessa, että miten se hetkessä eläminen voi olla välillä niin hankalaa :s Ja hei, ihan mahtava toi asu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että pidit, näitä on kiva lukea monien blogeista:) Kiitoksia paljon kommastasi ♥

      Poista
  12. Olipas kiva lukea sulta tää postaus! :) Miamin reissusta haaveillaan täälläkin ja onneksi sinne myös syyskuussa pääsen :D Matkakuume vaan kasvaa kasvamistaan koko ajan! Toi vaaleanpunainen takki on täydellinen ♥ Ja sä taas niin upeana kuvissa :) Hauskaa juhannusta Kata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kiitoksia, ihana että pidit ♥ Joo-o kylläpä kateutta ilmassa, OTA MUT MATKALAUKKUUN! ♥ Mä olen mietiskellyt Miamin reissua ensivuoden alulle, mutta se on kyllä iso kysymysmerkki:D Ihana olet !

      Poista
  13. Hei tääpäs oli kiva! :)♥ Itekin oon harkinnut toteuttavani kun monissa blogeissa tätä on nähnyt! :D ja asu näyttää oikein hyvälle, ihanasti sopii tuo bomber ja mekko yhteen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, tee ihmeessä samanlainen Viivi ♥

      Poista
  14. Tosi kiva postaus! :) Ja ihania kuvia <3 Jos Pepe on siis koira, niin meidän koira on ihan samalainen :D Aina kun meen äidille, se on mun kimpussa. Vaikka käynki siellä melkein joka viikko. Koirat <3 Miamiin olis upea päästä, se vaikuttaa ihan unelma kohteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Niina! ♥ Joo Pepe on meidän pieni chihu koira 8) On se vaan niin ihana että huomaa kuinka niilläkin on ikävä;) Miami on mun unelmakohde kyllä!

      Poista
  15. Yks mun lemppariasuista ikinä!<3 Oot ihana kata! Tuuppa tänne espanjaan irtautumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Emilia oot, voisin tullakin varsinkin kun sä oot hei siellä;P ♥

      Poista
  16. Oi tätä oli kiva lukea! Pääsee vähän bloggaajan ajatusmaailman sisään :) Tykkäilen hirveesti tästä asusta muuten!! Siis toi mekko on ihan täykky, pitäs joku tommonen hankkia:D Uskosin et toi menis hyvin syysvaatteidenkin kanssa sitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon samaa mieltä että näissä pääsee hyvin bloggaajan ajatusmaailmaan sisään, siksi pidän paljon tästä postauksesta. Kiitoksia paljon, tää menee syksylläkin varmasti hyvin tää look!

      Poista