Sisällön tarjoaa Blogger.

Would I wear it now? ~ Outfits from 2014 part 1

Bongasin jokunen aika sitten Jennin blogista tällaisen kivan postausidean, jossa kootaan vanhoja asuja ja funtsitaan pukisiko sen vielä päälle vai ei. Ajattelin käydä läpi koko blogihistorian asut, vuotta 2013 en lähde käymään läpi kun tosiaan aloitin bloggauksen syksyllä 2013. Eli siis nyt olisi vuoden 2014 asut ja jotta postauksista ei tulisi liian pitkiä, niin jaoin asut kolmeen eri postaukseen.

Vähän kyllä jännittää näiden postauksien julkaisu, sillä tietysti seassa on sellaisia asuja joita en enää ikipäivinä pukisi päälleni. Lisäksi suurinosa on otettu ihan missä sattuu eli kuvauspaikat ovat sellaisia mitä en enää koskaan valitsisi. No mutta antaapa mennä silti.

pukisinkopäälleni2014

Vuoden 2013 ensimmäiset kolme asua. Tämä kaikki voisin pukea päälleni vielä, mutta jokaisen asun kohdalla tekisin pieniä muutoksia.

pukisinkopäälleni2014 1

Nounounou! Eka asu, never again!
Toinen asu menisi muutamaa vaatekappaletta vaihtamalla, esimerkiksi tuon tyylisiä nahkatakkeja en enää osaa pitää ja tuokin kyseinen takki on tällä hetkellä kirpparilla odottelemassa josko joku ostaisi sen.
Viimoinen asu menee, ah rakastan nuita mun korkoja! Tosin enää en välttämättä yhdistäisi tuollaista vyötä tekoturkiksiin, hyi.

pukisinkopäälleni 2014 2

Ei kiitos. Lookissa ei mun mielestäni kyllä mitään vikaa ole mutten koe tuota enää omanlaisekseni. Aika tylsä. Niin ja tuo huivi hiuksissa + iso huivi kaulassa ei näytä hyvältä!

pukisinkopäälleni 2014 3

Hmm tuon hameen ja ohuen neuleen yhdistelmä on tosi kiva, mutten ehkä tuotakaan tunne enää omakseni. Ja tuollaiset legginsit hei, ei todellakaan mene kuin ehkäpä kotosalla vain.

pukisinkopäälleni 2014 4

Ahh tästä minä tykkäsin, voisin pukea uudelleen ylleni.

pukisinkopäälleni 2014 5

Ei ei, tämä ei nappaa enää. En osaa sen kummemmin perustella.

pukisinkopäälleni2014 6

Näistä kumpaakaan en pistäisi enää päälleni, sanomattakin selvää että ei ihan mua - ainakaan enää..

Seuraavaksi vuorossa on kesän asut vuodelta 2014. Se kesä oli kyllä ehkä parhain pukeutumisen osalta, tykkäsin melkeinä joka lookista mitä sinä kesänä käytin. Voi että mulle tuli blondeja ihania hiustenpidennyksiäni ikävä kun selasin kaikki vuoden 2014 asut..

Mahtaako teille löytyä suosikkia näistä "ihanuuksista"?

~ Kata ~ 

33 kommenttia

  1. Ei vitsi, näitä postauksia on aina yhtä kiva kattella! :D Sää oot niin sievä aina Kata<3 Noi sun korot tosissaan, IHANAT ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä mustakin, saa vähän palailla silmäilemään vanhaa tyyliä:') Kiitos kiitos senkin kaunotar ♥

      Poista
  2. Toi kolmanneks vika kuva näyttää kivalta perusasulta <3 Hauska nähdä, miten tyyli muuttuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun suosikkini kyllä näistä, kiitos Rosa! Itsekin huomaa kuinka on kehittynyt ja muuttunut pukeutumisen suhteen!:)

      Poista
  3. Olipa kivca nähdä vanhoja asujasi! oot kyllä kehittynyt paljon kuvissa:) Voisin itekki harkita tän tyylisen postauksen tekoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit! Tee ihmeessä, jään mielenkiinnolla odotteleen:)

      Poista
  4. Vähänkö hyvä idea kaivaa vanhoja asuja tollatavalla esille! Paljon kivannäköisiä vaatteita, joita itsekkin yhdistelisin eritavalla<3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin minunkin mielestäni oli kiva idea kun tähän ekaa kertaa törmäsin Jennin blogissa. Hih :) ♥

      Poista
  5. Iiks näitä on niin ihana lukea! :D sulta löytyy kyllä tosi paljon kivoja asuja ♥ mä just joku päivä selailin vanhoja asuja ja taitaa sieltäkin löytyä niitä joita ei enää tuntisi omakseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep oon samaa mieltä! Haha kivoja ja kivoja.. Jotkut on vähän niin ja näin ^^' Haha kuinka se mieli muuttuukaan muutamassa vuodessa;)

      Poista
  6. Tällaset postaukset on ihan huippuja! Oli tosi kiva nähdä miten oot tuolloin pukeutunut :) Mulla ei onneksi oo mitenkään turhan paljon kuvia mun asuista mistään parin vuoden takaa, ja mun tyyli on muutenkin muuttunut jonkun verran niiltä ajoilta :D Välillä iskee ihan kauhee myötähäpeä, kun kattelee jotain vanhempia kuvia ja sitä, miten on pukeutunut silloin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä!:'D Niin tosiaan ne jotka eivät oo seuranneet ihan alkuvaiheista asti niin heille on kiva kurkkaus vähän mmenneeseen tyyliini tällä lailla. Ja voin sanoa että mullakin iskee myötähäpeä muutamien kohdalla kun selasin koko vuoden 2014 asuja. Vuoden 2015 asuja odotellessa...;)

      Poista
  7. kiva postaus idea! itekkin taisin joskus aikoinaan tehdä tälläisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! Näistä voisi tulla yleisempiä;)

      Poista
  8. Nää postaukset on ihan parhautta! :)♥

    VastaaPoista
  9. Oi ihania kuvia sinusta ja niin ne vuodet vaihtuu ja mieltymykset muuttuu. ;-) Mutta todella moni oli näistä ainakin mun silmään kivoja, ehottomasti toi toiseks viimeinen kuva! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hahaha ihania ja ihania:''D Apua! Ihana että tykkäsit, mä en taas yhtään pidä tuosta kuvasta ja asusta mutta sehän on niin katsojan silmissä se onko hyvä vai ei:)

      Poista
  10. Hauska kyllä katsoa näitä, en oo tajunnut aiemmin että sun tyyli on oikeesti muuttunut aika paljon :D ahh jeffreyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tajusin sen että ihan hirvittävän paljon on tyyli muuttunut ja mun mielestäni myös kehittynyt parempaan suuntaan:D ♥

      Poista
  11. Näitä on aina niin hauska katsella! :D Mun ehdoton lemppari näistä on tuo turkisunelma<3 Ja voisin hyvin pukea sen itse nyt päälle, toki ilman tuota vyötä haha ;D Ja hitto sun hiukset näyttää siinä kuvassa hyvältä! PS. Mun bloggeri ei näytä sun postauksia ja siksi en ole kommentoinyt hetkeen. Tänään kun selasin ig:tä, huomasin, että täällähän on tapahtunut! Ärsyttää vaan tuo bloggerin homma kamalasti. Ehkä liityn uudestaan lukemaan tätä sun blogia jos se jeesais :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on munkin mielestä!:3 Hahaha ja joo ilman vyötä tosiaan kiitos:') Ahh niin näyttää tukka olevan hyvin kun kampaajalla vastikään käynyt, ei juurikasvua ja kellertävää sävyä <3 Kyl mul on ikävä tuota tukkaa vaikkakin tämä nykyinen on niin paljon terveempi ja käytännöllisempi jos voi noin tukasta sanoa:'D Ohhoh joo mulle on käynyt myös noin, uudelleen seuraajaksi liittyminen auttaa! Mä en tiedä kikkaaka blogger lukulistalta välillä pois joitain itse vai mikä siinä mättää:'D

      Poista
  12. ooo olipas kiva postaus!! ;) ♥ vitsi että odottelinkin sulta tätä, ja näitä oli hirmu kiva katella ! :) kyllä se tyyli vaan muuttuu noinkin lyhyessä ajassa yllättävän paljon, eikä samoja juttuja välttämättä päälleen laittaisi. näissä oli kuitenkin monta tosi kivaa asua, joihin mäkin voisin mielelläni pukeutua :) oot kyllä niin kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos ♥ ;) Ihana että pidit, mäkin tykkäsin hirveesti sun tästä postauksesta! Joo on kyllä muuttunut ja kehittynyt tyyli muutaman vuoden aikana, ihana juttu. Mäkin voisin muutamaan pukeutua mutta muutoksia tosiaan tekisin yksityiskohdissa sun muissa asusteissa.. Voisi tosiaan tehdä myös samankaltaisen postauksen kuin sinä, ottaa tuon vanhan kuvan ja pukea sen ns. uudelleen hieman muokkaillen ja pistää rinnakkain! Tykkäsin ♥ Sinä oot kaunokainen!

      Poista
  13. Ihana postaus, hyvin huomaa tästä et kuin siun tyyli on kehittynyt! :) En edes tiedä, haluanko kattoa parin vuoden takaisia asukuvia, täällä on kans tyyli kokenut aikamoisen muutoksen vuosien mittaan. Ja meikkikin on vähentynyt. ;) <3 Tuosta tekoturkis + kirkas vyö yhdistelmästä olen hieman eri mieltä, tuo asu on just hauska ja kuva on todella hyvä! :) Tosi kauniisti hiukset ja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin tosiaan itsekin pistin merkillä että onpa muuttunut ja kehittynyt mun tyyli:') Hei tee säkin tällainen, olis kiva vilkaista sunkin tyylin muutoksia;) Kiva että pidit turkiksen ja vyön yhdistelmästä:)

      Poista
  14. Näitä on aina hauska lukea! :D Onhan tyylisi muuttunut tässä vuosien varrella, mutta mitäpä sitä ei olisi joskus kokeillut! Nuo kaikki tolppakorkoiset kengät on upeita, itse vaan en pysyisi sellaisilla edes pystyssä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että Tuulikin pidit tästä!:3 Jep tosiaan kaikkea pitänyt vähän kokeilla;) Haha noi on yllättävän helpot kävellä:)

      Poista
  15. Olipas mukava lukea tätä postausta. :) Itsekin katselen sillontällön vanhoja asukuvia ja mietin että mitähän olen ajatellut tuota asua valitteassa. On siellä niitä kivojaki asuja, mutta suurinosa on ehoton nounou. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!:3 Hahaha sulltakin ois kiva nähdä tämän tyyppinen postaus kun oot melekonen tyylilyyli;P

      Poista
  16. haha tälläset muistelo poustit on parhaita ! :D <3 löytyy varmasti jokaiselta niitä asuja joita ei enää koskaan pukisi ylleen ! :DD

    VastaaPoista
  17. Hahaaa! Nää on kyllä ihan parhaita postauksia! :D Ainoa joka pisti silmään oli tuo turkoosi raitapaita ja leopardi(?)hame, niitä en vältsisti itsekään yhdistäisi, ainakaan enää haha. Muttamutta, mun mielestä se punanen vyö sopi hyvin siihen turkikseen! Varsinkin laukun kera :) Toi vähän ryhtiä ja erilaisuutta peliin, tykkään! :) Muuten kaikki näytti oikein sievältä ja näkisin ne asut nykypäivän muodissakin! :)

    VastaaPoista