Sisällön tarjoaa Blogger.

Living room

 Ihanaa joulukuun ekaa päivää, oi että aika menee hurjaa vauhtia, kohta on jo uusi vuosi mitä odotan lähes yhtä paljon kuin joulua! Ennen näitä juhlia on kuitenkin vielä paljon muuta, on työpaikan henksujuhlia, Viljamin syntymäpäivät, Saija tulee kotiin Lontoosta, on ihanan ystäväni häät. Voi kyllä sitä odotusta ja tekemistä riittää!

Anyway mennäänpä itse aiheeseen. Viimein pääsen esittelemään teille meidän pienen ja ahtaan olohuoneemme. Niin ja melko rakeisilla ja huonolaatuisilla kuvilla - viime päivät ovat olleet melko synkkiä ja pimeitä, joten sisätiloissa kuvaaminen on melko haastava homma vaikka omistankin ihan hyvän järjestelmäkameran.

Olisin halunnut odotella lumisia ja valoisia päiviä, jolloin kuvista olisi tietysti tullut parempilaatuisia - eikä ikkunatkaan ehkä olisi tuollaisia jäätäviä valopalloja/valoneliöitä, mitä lie - mutta haluan näyttää teille olohuoneemme ennen kuin ripottelen joulukoristeet minne sattuu ja sen aion tehdä itsenäisyyspäivänä. En usko että ilmat tuosta ehtii kirkastumaan.
livingroom6
Tässä näette melkein koko kokonaisuuden.

Miten tässä näin kävi? Asutte melko pienessä kaksiossa, mies haluaa pöytätietokoneen. Ainoa minne se mahtuu, on olohuone. Makkaria täydentää oma meikkipöytä sekä vaaterekki, täytyy siis joustaa.

Jep näin kävi meillä, kaksi kuukautta sitten tämä oli nimittäin melko tilava huone. Halusin kuvata olohuoneemme ja postata tänne ennen kuin tuo iso rohjake päätyy olkkarimme vasempaan nurkkaan, ennen kuin se muuttaa sen alkuperäisen kauniin sisustuksen, se mihin olin oikeasti todella tyytyväinen. Toisaalta miksi antaisin teille sitten väärän kuvan, sillä olohuone ei enää näyttäisi siltä..? Itse asiassa olisi pitänyt kuvata, olisin saanut näyttää teille ennen ja jälkeen kuvat.

livingroom4
livingroom3
livingroom2

Olenkin maininnut että olohuoneemme värit ovat musta, harmaa ja valkoinen. Sinne tänne on tullut ripoteltua kuitenkin niitä violetin eri sävyjä. Oon tyytyväisin tähän huoneeseen, ehdottomasti parhain kaikista - vaikkakin tuo tiekoneenrohjake nyt päätyikin tänne ja pilasi kaiken.

Tietokonetuoli on väliaikainen, siihen täytyy vissiin ostaa ihan kunnon toimistotuoli, jeeee.... Myös sohvapöydät ovat väliaikaiset, mutten usko että tähän asuntoon tulee hankittua sitä pysyvää. Jos haluan tilaa enemmän huoneeseen, niin pistän pöydät yleensä päällekkäin.

 Telkkaria molempia puolia koristavien tikashyllyjen järjestys vaihtelee, no viikottain oikeastaan. En osaa yhtään järjestellä niitä mieleiseksi ja mulla on itse asiassa ostoslistalla vielä muutamia juttuja mitä niihin on saatava - siellä onkin muutama juttu korvaamassa niitä, ettei hyllyt näytä liian tyhjältä. Tosin tässä ahtaassa huoneessa se tuskin haittaisi..

Niin ja kannetava römöttää koko ajan sohvapöydällä, käytän sitä päivittäin joten turha sitä on siirrellä. Siinäpä muuten näette myös paikan jossa aina postaan - tälläkin hetkellä - sohva on mukavin ja rentouttavin paikka siihen. ♥

livingroom5

Oli olkkari kuinka ahdas tahansa niin kyllä kaksi pientä ihmistä hyvin mahtuu täällä asustelemaan. Oon hokenut itselleni koko ajan että eihän tuo nyt niin paha ole. Se on alkanut jollain tasolla auttamaan tilanteeseen, haha!

Nyt vain odotan innolla sitä, että pääsisimme muuttamaan täältä pois isompaan ja ihan omaan asuntoon. Siinä saattaa vierähtää tovi, mutta aika menee niin nopeasti, kuten jo postauksen alussa mainitsin.

 Onko teillä jokin huone muuttunut ajan kanssa ahtaaksi?
Kertokaahan sisustelujuttuja ja kokemuksianne!

~ Kata ~

24 kommenttia

  1. Kaunista on!Meillä taas mä toistan pöytätietokoneen nimeen ja meillä se rohjake on ahdettu makuuhuoneeseen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No teille meneekin toisin päin;) Okei, pakko myöntää niin on tuo ihan tarpeellinen vehje, tosin pärjäisin minä kannettavallakin:D

      Poista
  2. Jeeee, vihdoinkin sisustuspostausta!!<3 Nää on ihan mun lemppareita 8)) Teijän olkkari näyttää ihanan kotoisalle ja just niin sun näköiselle! ;) Vitsi noi sisustustikkaat on kivat!!♥ Ja joo, ymmärrän todella mitä tarkotat tolla kun miehet haluaa noita isoja pömpeleitä joka paikkaan, kun eihän ne nyt kauniita oo :D Muistan kun mun ekassa kämpässä sillonen poikaystävä raahas xboxinsa mun luokse ja ai että mä kiehuin, kun se oli niin kammottavan iso ja ruma :'DD Onneks pääsin siitä boksista sit eroon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että oot neitonen tätä odottanut! Mukava myös kuulla etttä näyttää mun sisustamalta;) Hih eihän toi mitään jos olisi erillinen huone tuolle, sisustaisin mielelläni työhuoneen ♥ Ja tosiaan, ne konsolitkin vie tilaa, toivottavasti ei ihan vielä meille tuu mitään pleikka nelosta, josta on puhuttu:D Ehkä sitten kun muuttaa siihen isompaan... Ja sillon varmaan on jo pleikka vitonen tullut:'D

      Poista
  3. Kivannäköistä on teillä!=)

    VastaaPoista
  4. Kotoisaa ja juuri sun näköistä <3 Noi sisustustikkaat on superkivat! Ja joo, ymmärrän tosi hyvin ton kun miehet haluaa noita isoja hököttimiä joka paikkaan! ARGH. Voin kertoo et hermo on mennyt kerran jos toisenkin :'D haha. Viimein sain onneksi oman tahtoni läpi ja roudattiin käyttämättömänä ollut pöytätietokone varastoon - eikä tähän mennyt kuin 2,5 vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awsh mahtava kuulla ♥ Moni tykästyi kyllä sisustustikashyllyihini:) Ne ovat omatkin suosikit kyllä ♥ No mutta onneksi sait sen rohjakkeen pois jos se kerta on käyttämätön ollut. Tuo minun mieheke kuitenkin istuu tuolla melkein päivittäin:D

      Poista
  5. Näyttää niin kotoisalta <3 Ihana sisustus!

    VastaaPoista
  6. Huh näyttääpä upelta! Aivan ihania yksityiskohtia täynnä! <3 Mä niin rakastan yksityiskohtia, mutta jostain syystä oma asuntoni on yksityiskohtien kannalta tylsimmistä tylsin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Julia! ♥ Hei siinähän olisi sulle hommaa kerrakseen, rupee pikkuhiljaa laitteleen jotain yksityiskohtaa sinne;)

      Poista
  7. Onpa kaunis huone, ihanat sävyt. :) Näyttää kotoisalta ja siltä, että siellä myös asutaan. Se on hyvä juttu! <3 Meillä oli ennen joku 20-30 neliötä isompi asunto ja viihdehuone erikseen, niin alkuun tuntui tosi ahtaalta kun tähän muutettiin. Tähän on kuitenkin tottunut, mutta kyllä myö laajennetaan taloa tulevaisuudessa ainakin parilla- kolmella huoneella. Olisi mukavaa nimittäin saada työhuone erikseen tähän sisälle, nyt miulla on sellainen tietokonenurkkaus "toimistona". :) Ja 90 neliöö on meillä tällä hetkellä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minä kiitän kovasti Millla, nuo sanat lämmitti:) Tosiaan olisin onnellinen jos meillä olisi työhuone/viihdehuone erikseen, mielelläni sitä laittelisin. Kuulostaa hyvältä tuo itse laajentaminen, musta olisi kiva rakennuttaa itse talo ja just vaikka laajennella sitä mikäli tarvii:) Tietokonenurkkaus kuulostaa myös hyvältä mikäli huoneessa on riittävästi sitä tilaa. Teille on melkein puolet isompi asunto kuitenkin kun meillä:D

      Poista
  8. siellä näyttää kyllä ihan mielettömän kivalta, huomaa että kata on ollut sisustamassa ;) on niin sun näköisiä juttuja kuules! ♥ ei mun mielestä näytä ollenkaan ahtaalta ja pieneltä! kaikki värit sointuu kivasti yhteen, ja violetti on ihana väripilkku. lisäääääää sisustusjuttuja!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aws kiitoksia Jenni 8) Voin myöntää että kuvissa tämä näyttää minun silmääni pienemmältä kuin oikeasti. Oi ihana kuulla että haluat lisää, mä yritän postailla lisää meidän asuntoa;)<3

      Poista
  9. Hei tosi kivan näköistä teillä! :) Kivoja pieniä yksityiskohtia ja kasveja tuomassa tunnelmaa :) Ja mitä tuohon tietokone-pöytään tulee, niin ei se oo yhtään pahan näköinen! Mun mielestä se sopii hyvin tonne olkkariin :) Meillä on kans työpöytä olkkarissa ja pikku hiljaa siihen on vaan tottunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Tosiaan kasvit tuo tunnelmaa mutta oon tosi huono niitä hoitamaan. Tuo rahapuu oli tänne saapuessa paljon tuuheampi jos noin voi sanoa:') Neljästä oksasta jäi yks jäljelle, haha!:D Jep kyllähän tuohon alkaa ajan kanssa tottua. Toivottavasti:'D

      Poista
  10. Olipa kiva postaus! Ja teidän olohuone näyttää oikein kivalta, kaikkine yksityiskohtineen ja väreineen :) Mehän asumme poikaystäväni kanssa edelleen hänen pienessä yksiössään, ja hänelläkin on tuollainen ruma möhkäle mutta tietokoneen näyttönä toimii tv :D Eipä tänne paljon mitään enää mahtuisikaan, kun sänky ja sohva vievät suurimman liikkumistilan.. On tähän kuitenkin ajan kanssa jo tottunut, vaikka tottakai sitä kokoajan haaveilee siihen isompaan asuntoon muuttamisesta, missä olisi edes erillinen makuuhuone :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ihan mahtava kuulla ♥ No mutta hyvä muuten toi että näyttönä toimii tv. Meilläkin olisi siinä tapauksessa paljon isompi näyttö;) Tosin useasti itse katson telkkaria kun Roope istuu koneella:D No mutta teilläkin se muutto on varmasti edessä, sitä odotellessa nauttikaa siitä että olette lähekkäin pienemmässä!:3 Ja on vähemmän siivottavaa ::')

      Poista
  11. Teillä on tosi kivannäköstä ja eikä mua häirinnyt ollenkaan tuo tietokonepöytä tuolla vasemmassa seinustalla. Se ehkä täydentää tilaa jos siinä on ollut tyhjää. Teijän sisustuksessa on kiva värimaailma ja just noi tikapuuhyllyt on mainio sisustuselementti. Tosi viihtyisän näköistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Se tosiaan täydentää mutta ehkä vähän liikaakin. Ja se meni meidän joulukuusen paikalle:'D Mihinkähän sen tungen tänä jouluna?:o Hahah! Ihana että pidät, teidän mielipiteenne saa mutkin tajuamaan enemmän ja enemmän että ei tuo nyt niin paha ja ahdas ehkä olekaan:)♥

      Poista
  12. Näyttääpä kodikkaalta ja tuo violetti on aivan ihana väri plus istuu teille täydellisesti!<3 Sekä rakastuin tuohon mattoon :)) En tiedä katsonko väärin, mutta meillä on ehkä keittiössä tuollainen samanlainen lamppu mutta mustana! Nyt aloin himoitsemaan sitä valkoisena haha :D Summasumarum - ihana olohuone teillä<3

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka kotoista ja kivannäköistä ♥ Tuolla viettää varmasti mielellään aikaa :) Heh, mulle on niin tuttua, että pitää joustaa miehen jutuille, vaikka mielummin sisustaisi ihan oman mielen mukaan :D Meillä on tämän joustamisen takia miekka koristamassa makkarin seinää enkä saa vessaan hyllykköä, jonka tahtoisin ;D Juuri tuollaisen valkoisen tikashyllyn tahtoisin mitä teillä on kaksinkappalein! Mutta onneksi suurimmilta osin saa itse vastata sisustuksesta ;) Ja hei tykkään teidän sisustuksen värityksestä hurjasti! Lila piristää ihanasti huonetta ♥

    VastaaPoista