Sisällön tarjoaa Blogger.

Spring newbies

Aurinkoista keskiviikkoa ihanaiset naiset ja miksei miehetkin!
 Mulla on tässä kevään mittaan kertynyt parit uudet ostokset sekä pieniä "tuparilahjoja", jotka haluan esitellä teille. Toukokuu on vielä kevätkuukautta, mutten jaksa odottaa ostanko enää mitään ennen kesää, teen sitten uuden poustin mikäli ostoksia ostoslakosta huolimatta tulee tehtyä;)

Postauksessa on Glitterin VIP-illan ostokset, muutama ostos itseäni varten ja ihania sekä tarpeellisia lahjoja tädeiltäni. He kävivät parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kahvittelemassa täällä meillä ja toivat pieniä "tuparilahjoja". Anyway nyt ostoksiin.

Glitterin VIP- illan ostokset

hairband1

Meille tehtiin Glitterin VIP-illassa tosiaan kampaukset ja tämän hiuskorun valitsin kyseiseen kiharakampaukseeni. Tietysti se siis lähti heti "ostoskoriin".

hairband

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, olin illan järjestäjä ja sitä myötä sain valita itselleni ihan minkä tahansa korun. Päädyin tähän hiuskoruun, mikä käy hiuspantana, nutturan ympärille tai miten tahansa haluaakaan sen nyt päähänsä asetella.

Tämä oli mulle huippu löytö, sillä yleensä suurinosa nutturan ympärille laitettavista koristeista ovat kuminauhamaisia. Mä en käytä muhkeaan nutturaan valkkia, joten tämän saa itse väkerrellyn muhkean nutturan ympärille niin, ettei se paina nutturaa kasaan.

flowerhairband

Kukkapantoihin hurahtaneena halusin ostaa myös kesäksi yhden uuden kukkapannan. Tämä oli kivan erikoinen vaihtoehto tuon "riipuksen" takia, sen voi laittaa joko eteen otsalle tai taakse hiuksia pitkin valumaan.

glitter2
glitter3

Mulla jäi paristakymmenestä sentistä kiinni, että saan kahdeksannen leiman Glitterin leimakorttiin ja sen vuoksi pienenä heräteostoksena ostin myös tällaista pikkurihkamaa.. Itse asiassa onhan tämä lääke/pillerikotelo ihan käytännöllinenkin, pääsi käyttöön!

glitter1
goodiebag
glitter4

Saimme Glitteriltä myös ihanat goodiebagit, josta löytyi söpöt korvikset, hiusliitua - väriltään mulla oli oranssi - sekä kesäinen hiusopas ja Ota 3 maksa 2 kuponki, joka on kesän loppuun voimassa. Ihanaa, sillä kupongilla saa hiustuotteita ja niitähän mä eniten Glitteriltä ostankin! ♥

Kivaa pientä itselleni

soc
Soc W Run Wind Jacket - Stadium

Innostuin hieman lenkkeilystä ja sen vuoksi kävin vähän kaivelemassa Stadiumin juoksutakki valikoimaa, jotta lenkkipolulla juokseminen olisi paljon mukavampaa. Törmäsin tähän Socin edulliseen yksilöön, jossa oli vielä mahtava pakettitarjous - tuulipuvun housut tai trikoot samaan hintaan. Päädyin trikoisiin joita en nähnyt tarpeelliseksi kuvata. Takki on hengittävä, tuulta- ja vettähylkivää materiaalia.

nikesneakers
Nike Sneakers - Budget Sport

Hyvät kengät ovat ehdoton juttu mikäli tosiaan lenkkipolulle päätyy. Kävin siis penkomassa Budget Sportin valikoimaa - missä oli muuten hyvät alennusmyynnit meneillään - ja silmääni osui heti tämä pari. Hyllyt oli kieltämättä melko sekaiset, pengoin ja pengoin, kaksi kokoa oli jälellä ja onneksi yksi niistä oli mun kokoni!

pillows
Pillows - H&M Home

 Nämä tyynyt sekä tyynytliinat tuli ostettua olohuoneeseen Ikean isompien tyynyjen tilalle. Nyt tyynyt ovat samaa kokoa kuin muutkin sohvatyynymme ja ovat samaa "sarjaa" kun meidän valkoiset sohvatyynyt. Kyllä tästä koti kasaantuu ♥

Tädeiltäni saimme tarpeellisia juttuja kotiin

iittalaessence
Iittala Essence

Näitä minä rakastan, meillä juomalasit loppuu aina kesken ja niitä meillä ei ollut vielä riittävästi. Saimme kuusi kappaletta ihania Iittalan Essence juomalaseja ja voi vitsi mä olin näistä onnellinen, ihan onnesta soikee ♥ 

gifts2

Paketista löytyi myös paperista pöytäliinarullaa, kaunis ja ruusinen kuvio. Käy hyvin meidän keittiöön! Ja mikä parasta, jos liina likaantuu niin senkus heität pois ja repäiset uuden palan rullasta.

gifts1

Ja servettejä. Nyt mulla olisi hyvä syy hommata se servettiteline!

gifts

Paketista paljastui myös kaunis violetti kynttilä ensi syksyä/talvea odottelemaan!
Iso kiitos tädeilleni tästä ihanasta lahjapaketista, kaikki niin tarpeellista ja kaunista ♥

Meinasin aluksi katkaista postauksen kahteen osaan, mutta ajattelin kuitenkin kiusata teitä pitkällä ostospoustilla. Toivottavasti jaksoitte lueskella postauksen loppuun saakka ♥
Mulla on tämä keskiviikkopäivä täynnä kaikkea kivaa ja illaksikin on suunnitelmia, joten ajastin tämän postauksen teille yömyöhällä minkä vuoksi teksti on mitä on.

Mitä mieltä olette Glitterin ostoksista?
Entäpä lenkkivehkeistä/tyynyistä/tuparilahjoista?

~ Kata ~

26 kommenttia

  1. Ihania nuo Glitterin hiuskorut! ♥ Voi lenkkikärpänen sais kyllä puraista minuakin mutta täällä onneks kävellään kaikkialle ja takastullessa odottaa työmatkaliikunta :) Ihanan pirtsakat popot, noilla kelpaa varmaan kirmailla! ;) Ja vielä, voi Essence ♥ Ja Vallilan servetit! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin Jenniina, mä rakastan niitä kaikkia! No hei se ei oo vaikeaa kun tuo hyvä sää houkuttaa aina ulos. No nyt täällä sataa kyllä vettä että jää tämän päivän suunniteltu lenkki heittämättä.:'D

      Poista
  2. Ihania juttuja oot hankkinut! Nuo hiuskoristeet on upeita ja täytyiskin poiketa tuolla glitterissä ostamassa jotain kesäisiä hiuskoristeita itsellekin! :) Kivoja urheiluvaatelöytöjä oon tehny myös! Kyllä noilla Nikeillä kelpaa lähtee lenkille!☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Maria ja kannattaa ehdottomasti käydä Glitterillä nimittäin sieltä löytää niin paljon kaikkea ihanaa hiushärpäkettä. Sulle sopis ♥

      Poista
  3. ihanan keväisiä juttuja! <3 nuo kaikki hiuskoristeet/kukkapannat ovat tosi söpöjä, pitäisi itsekin opetella käyttämään niitä :) ihanat nuo violetit tyynyt!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesäkin tulee näistä mieleen :3 ♥

      Poista
  4. Ihania uutuuksia! Tosi kauniita nuo erilaiset hiuskorut jotka Glitteristä hankit :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania noi kaikki hiusjutut! :)

    VastaaPoista
  6. oii miten ihania tuparilahjoja, noi iittalan lasit on kyllä ihan täydellisen malliset!! :-) sun tädit ovat kyllä tosiaan lahjoihin panostaneet :) ihastuin myös noihin glitterin pantoihin, voi että haluaisin kans ton ekan pannan ♥ ootan innolla kun ehdit noita pantoja kunnolla testailemaan ja pääsen niitä asukuvistakin ihailemaan :) ja treenikamat nyt on aina tarpeellisia ;) huippulöytöjä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä, olin onnesta soikee kun ne näin paketissa! He aina panostaa, tosi ihana juttu <3 Jep kesän juhliin ainakin nuo hiuskorut oat ehdoton juttu, muista tsekkailla myös instaa jos satun selfietä pistää panta päässä;') Ihanan iso kiitos Jenni sinulle ♥

      Poista
  7. Nuo Iittalan lasit on tosi nätit! ja apua miten kivan väriset Niket! :)

    VastaaPoista
  8. Ihastuin tohon juoksutakkiin ja servetteihin! <3 Hiuskoruista mun lemppari oli hopeinen lehtipanta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla että pidät, tuo hopeinen on kyllä niin munkin yksi suosikki ♥

      Poista
  9. Vitsi miten ihania uusia juttuja oot saanut ja ostanut<3 Noi hiuspannat on varmasti ihania tulevaan kesään :')♥ Ja hei voi essencet! Mulla on itellänikin juuri samaiset viinilasit seuraavana ostoslistalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! ♥ Kyllä odotan niin kesän juhlia ja muita pieniä tilaisuuksia jolloin voi laittautua korkojen kera juhlimaan johokin. Saa niin laittautua ja laitta kunnon näyttävän hisukorun ♥ Hih mullakin puuttuu kaksi kuohariasia, punkkulasit on jo hyllyssä;)

      Poista
  10. Oi vitsi mä oon ihan rakastunu noihin hiuspantoihin ja seikkailin just ebayssä kurkkimassa löytiskö sieltä mitään kivaa hehee. Kiva kun nyt on tullut näitä kaikkia uusia hiusjuttuja oon ihan innoissani! Sulla on kyllä nyt mahtavat hiuskorut hankittuna! Ja voi että noi Iittalan lasit on kans ihan älyttömän kivat ja oon haaveillu just noista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, niin rakkautta nyt kaikkea hiushärpäkettä kohtaan on ilmassa;) Kesä tule jo, että voi rueta kunnolla käyttämään näitä! Ihana että tykkäilet ostoksistani, sulta tulee aina niin ihanaa kommenttia Julia ♥

      Poista
  11. Ihania ostoksia ja lahjoja♥♥ Noi iittalan lasit on täyttä rakkautta! Paljonko noi Niket makso, tai muistatko oikeeta hintaa ilman alussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Niket oli muistaakseni joku satasen ilman alea, mutta siellä varmaan on alet vielä. Joku parikymppiä tai kolmekymppiä taisi niistä lähteä, en tarkkaan muista:'D Sinne jäi vaan yksi pari, kokoakaan en muista. Voihan niitä kyllä lisääkin sinne tullla;)

      Poista
  12. Nuo tyynyt on täydelliset!♥ Ja hirmu kivoja juttuja lähti glitteristä mukaan:) oon kanssa miettiny noita hiuskoruja, ja kaikki noista näyttää tosi ihanilta! Pitäisi varmaan sellainen hommata kesäks:o Jos vaikka löytäs jonkun käytännöllisen kultaisen tai hopeen värisen:)

    VastaaPoista
  13. Ooh miten paljon kaikkea ihanaa! ♡ sydämet silmissä lueskelin! Vitsit, mun on kyl pakko käydä joku päivä glitterissä, siellä kun ilmeisesti on kaikkia kivoja hiuskoristeita ynnä muita :') ihanan pirtsakat lenkkarit :3

    VastaaPoista
  14. Ihania juttuja oot ostellut :-) Mun lemppari oli nuo niken juoksukengät, niin ihanan pirteän väriset !!<3

    VastaaPoista
  15. Vähänkö kaikkea ihanaa. Koruharakkana glitterin korutjutut on tosi ihania ja tuollainen hiuskoru pitää hankkia ennen kesää. Ihana kesäasuste ♥ Mullaki on tuo lääkerasia, mutta pidän siellä lähinnä ohuita sormuksia tai korviksia jos otan johonkin matkaan niin ei huku laukun pohjalle ;) Meillä on kans iittalan juomalaseja hieman erilaisina, mutta ne on ihan parhaita. Nuo on kans tosi kivan näköset. :)

    VastaaPoista