Sisällön tarjoaa Blogger.

Our first day in Tenerife

packing
passports
Jees ensimmäistä reissupostausta vihdoin, ootteko jo odotelleet näitä? Heh, itse ainakin odottelin kuumeisesti kuvien kimppuun pääsyä, vaikka kuvasaldo ei kovin suuri olekkaan. Tosiaan reissu onnistui melkein täydellisesti, lennot oli ajallaan eikä mitään muutakaan kurjaa sattunut. Tosiaan reissailimme Teneriffalla, Playa de las Americaksessa viikon verran.
hotel
poolarea
view
Huoneistohotellimme Parque de la Paz oli yhtä hyvä kuin ennenkin, hotellihuone oli kolmannessa kerroksessa ja parvekkeelle saattoi paistaa aamuisin aurinko. Eikö kuulosta ja näytä loistavalta? Ainut ISO miinus vaan oli se että aurinkoisia päiviä ei paljo nähty. Voitte varmaan kuvitella kuinka ketutti, lomahan se sekin on mutta se kun lähtee nimenomaan sen auringon takia sinne.

Ehkä aikalailla meidän tuuria, tätini on ollut samaisena ajankohtana useina vuosina tuolla ja heille on kuulema aina paistanut aurinko täydeltä terältä ja asteet hiponeet sitä +25 astetta. No aina ei voi tietää, nautittiin silti!
bluesky
drinks
pool
Tulopäivänä sää kyllä näytti lupaavalta. Päästiin tavaroiden purkamisen ja kauppareissun jälkeen altaille asti nauttimaan lämpöisestä iltapäiväauringosta. Saatettiin nauttia myös muutamat siinä tulopäivän kunniaksi. Ei se aurinkoherkku kyllä kauaa kestänyt kun aika paksu pilviryöppy tuli päälle.
finnishblogger1
finnishblogger
Hairband ~ Glitter
Blazer ~ Seppälä
Top ~ Stradivarius
Maxi skirt ~ H&M
Shoes ~ Tenerife
Bag ~ Guess
lasagne
sunset
finnishblogger2
Iltasella oltiin aika ajoissa jo liikenteessä matkaväsymyksen vuoksi, ihanaa oli pukeutua kesävaatteisiin ja iltasellakin tarkeni kevyellä varustuksella. Kesä ♥

Lisää reissukuvia tulee varmasti ensiviikolla. Aluksi meinasin tehdä joka päivästä oman poustin, mutta parina päivänä ei ollut kuvailutuulella pilvien takia. Parina aurinkoisena päivänä taas otin auringosta kaiken irti minkä vuoksi kameraa ei tullut kaivettua laukusta.
Teen tosiaan jonkin verran kuvapainotteisia postauksia, kokoan myös lopuksi illan asujani yhteen poustiin ja myös instagramin reissukuvat tulen julkaisemaan blogin puolella. Miltä tämä kuulostaa?
Teidän postauksiinne aion heti huomenna paneutua kunnolla, vapaapäivä tiedossa joten pyhitän sen teille ihanille ♥

Ihanaa alkavaa viikkoa!

~ Kata ~

34 kommenttia

  1. Wouuuu tätä on ootettu!! ♥♥ Ihan mahtavalta vaikuttaa vaikkakin tosi harmi, ettei aurikoa paljon näkynyt. Mun lomamatkoille on yleensä sattunu tosi aurinkoiset säät paitsi kerran kanarialla sai melkeen täristä kylmästä! :D LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, oon huippuiloinen >_< Jep mullekin on ennen sattunut todella huikeat auringonpaisteet. Tää taisi olla toinen kerta kun tällainen sattui, ekan kerran olin kyllä joku 2v kun kuulema sattui samantyyppinen tilanne - siitähän en tietty muista mitään:')
      Lisää tulee tänään;) ♥

      Poista
  2. Aivan ihana asu!! <3 Voih tulee ikävä kesää, onneks kevätaurinko alkaa pikkuhiljaa paistaa enempi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos, kyllä se kevät sieltä onneksi näyttää tulevan ♥

      Poista
  3. Ihania lomakuvia, näitä katselee mielellään lisääkin! :) Oot ihan hurjan kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tänään luvassa Linda;) Voi vitsi kiitoksia, ilo aina kuulla kehuja:3 ♥

      Poista
  4. Oottelinkin tätä niin kovasti ! Ihanaa oli päästä vähän jo teidän reissutunnelmiin <3 Olet ollut niin kauniina ja tyylikkäänä liikenteessä, tuo hame on aaaaivan huippu upea :) Luen mielenkiinnolla kyllä jokaisen lomapostauksen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiva kuulla etä säkin oot odotellut näitä! Hahaa ainahan minä ;) No ei vaineskaan! Mukavaa, lisää tänään luvasssa♥

      Poista
  5. Kyllä tuolla kelpaisi lomailla, paistoi se aurinko tai ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aivan, tylsää vaan meinasi tulla loppujen lopuksi kolmannen pilvisen päivän kohdalla:D Kyllä se rantaloma sen auringon tarttee:D

      Poista
  6. Voi jukra, näitä lomapostauksia oonkin jo kuumeisesti odottanut! <3 Aivan super ihana asu ja niin nättinä oot ollut!! <3 Huikeelta vaikuttaa jo teidän ensimmäinen reissupäivä, vaikkei sitä aurinkoa tosiaan sitten paljoa näkynytkään. Onhan se silti kivaa päästä täältä lumen ja harmauden (vaikka aurinko onkin nyt näyttäytynyt aika paljon meille) keskeltä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Roosa! ♥ Huikee se kyllä oli, mutta pakko myöntää että vähän mä jokainen pilvinen päivä murjotin:'D Se se on kun sitä mitä hakee niin ei saa, se äksyttää! :'D Onhan se hauskaa, aurinko jäi vaan tänne Suomeen näköjään kun kaikki täällä nauttineet aurinkokeleistä:')

      Poista
  7. Vauutsi, oot niin kaunis ja tuo hiuskoru vaan sopii sulle täydellisesti. Ihana asu <3 Ootan innolla tulevia postauksia. :)

    VastaaPoista
  8. ahh nii eppaa ku oot saanu pukeutua kesäisesti !! ihana oot ! jään innolla odotteleen muita lomakuvia !!:)

    VastaaPoista
  9. Oij mitä matkailu kuvia, kyllä loma tekis terää!::D harmi, että aurinko ei niin paistanut mutta onhan siellä lämmin vaikkei aurinkoa niin näkyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on lämmin, mutta sitä mä menin sinne hakemaan:'D Onneksi ruskuna takaisin kuitenkin tulin:D

      Poista
  10. oi mitä matkakuvia!<3 harmi vaan ettei aurinko sitten paistanutkaan odotetusti, mutta kiva jos loma oli muuten onnistunut :) ja upea tuo asusi<33

    VastaaPoista
  11. Insasta olen katsellut sun kuvia kateudesta vihreänä! Varmasti harmittaa ettei aurinko paistanut niin paljoa, mutta maisemat näyttää hyvältä ainakin näissä kuvissa, ainakin hotellihuoneen pareveekkeelta otetut kuvat on upeita ♥ Ja oi että kuinka kauniina olet ensimmäisenä päivänä ollut! Tuo asu on todella tyylikäs, siniset värit ovat ihastuttavia ja laukku on väritykseltään hauska lisä. Tuo pääkoru kruunaa kyllä kaiken ja sopii sulle hienosti :) Tuon hameen kotiuttaisin mielelläni itselleni! Upea Kata ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitosta, maisemita nautittiin, mutta kolmannen pilvisen päivän kohdalla alkoi ketuttaa ettei se maisema ole se aurinko mihin yleensä tuolla on tottunut;) Mutta silti mä nautin kyllä joka sekunnista, ei pidä valittaa siitä mitä on ♥ Kiitoksia:)

      Poista
  12. oioi lopultakin, oon jo innolla odottanu sun ihania matkapostauksia!! ♥ tosi harmi, että teidän matkalle sattui niin vähän aurinkoisia päiviä :/ se on keväällä/talvella reissatessa aina vähän riskihommaa, että millaiset kelit sattuu :/ meillä on aina sattuneet aikalailla aurinkoiset kelit, vaikka ihan muunlaisiakin kokemuksia oon kuullut. onneksi aurinko kuitenkin edes välillä paistoi, ja nautitte lomasta muilla tavoin! :) innolla odotan tulevia postauksia, kiva kun oot täällä taas! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Jenni, saat vähän alkumaisteluita sun tulevaan matkaasi;) En malta oottaa sun kuviasi sitten sieltä! Onhan se varmaan aina pikkusen riskiä että millaset kelit sattuu:D Nyt kävi vaan näin, siihen tyydyn:) Kiva kuulla että odottelet lisää ♥

      Poista
  13. Voii muru tätä on niin odotettu!! <333 ihana lukea sun matkapostauksia!! Vitsi oon kyllä vähän kade :00 ihania kuvia ja kaunis Kata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitoos kiitos IHANA! ♥♥ Hih onneksi sä oot hyvällä tavalla kade kuitenkin;) Kiitos<3

      Poista
  14. Oijoi, ihana Teneriffa. Sillä vaan on aina paikka mun sydämessä <3

    VastaaPoista
  15. Hei kivoja kuvia! Kuka hakee kauppikseen?🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän:3 Roope yrittää, jos mua luulit niin nauran:'D Ei riittäs järki eikä äly tällä neidillä. Saa nähdä miten tuon miehen lukeminen onnistuu..:D Hankalahan tuonne on päästä mutta tsemppailen:) ♥

      Poista
  16. ihania lomakuvia!! ai että<3 kamala matkakuume tuli :D

    VastaaPoista
  17. Hahaa, nyt vasta hokasin nää sun lomapostaukset! :D parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;) Voi että miten ihanan näköistä tuolla on ja sun asut sopii noihin maisemiin täydellisesti!♡ :) Nää kuvat saa entistä enemmän haikailemaan kesää!☆

    VastaaPoista