Sisällön tarjoaa Blogger.

Ocean air, salty hair ~ Tenerife

Leppoisaa sunnuntaita mahtavat lukijani ♥
Ajattelin näin loskan, lumisateen ja kaiken muun koleuden keskeltä julkaista pari meriaiheista kuvaa Teneriffalta. Seassa tällä kertaa myös aurinkoisia otoksia toiseksi viimeiseltä päivältämme!
ocean2
ocean1
beach
beach2
Tosiaan toiseksi viimeisenä päivänä sain hyppiä riemusta, pilviä oli hädintuskin taivaalla ollenkaan. Syötiin aamupala aika nopsaa ja sännättiin pää kolmantena jalkana rannalle, hah! Olimme tosiaan rantsulla jo siinä about kymmentä vailla kymmenen. 
Kyllä sen vaan huomasi miten aurinko teki ihmisistä onnellisempia, tosiaan kun oli aurinkoinen päivä ja sinitaivas pitkiin aikoihin! Mulla oli ainakin hymy korvissa aamusta iltaan.
beach3
ocean3
ocean6
Pari tuntia ehdittiin rannalla nautiskella kun aurinko meni ohukaisen pilvihattaran taa. Ajattelimme sitten lähteä rantsukatua pitkin kävelemään ja pitkälle asti taas päädyimmekin. Loppupäivän nautimme auringosta hotellin altailla ♥
ocean5
ocean4
finnishblogger2
Kylläpä nuo maisematkin näyttää aurinkoisissa kuvissa paremmalta, vaikka ei pahoja nuo pilvisetkään kuvat ole nyt näin jälkikäteen ajateltuna. Yritän ensiviikolla saada ostospostausta reissun ostoksista ulos, ennen kuin unohdan mitä kaikkea ostinkaan, hehe... Miltä kuulostaa?
 Lisää kuvapainotteisia pousteja reissusta myös luvassa, stay tuned!

Ihanaa sunnuntai-iltaa! ♥

~ Kata ~

42 kommenttia

  1. Aivan upeita maisemia! Kyllä tuolla on sielu levännyt <3 Ihana olisi mennä auringonlaskussa istuskelemaan tuonne rannalle muutamien juomien kera ! Se on ihan parasta etelässä, kun pitää jotain yöllisiä rantabiknikkejä ja mekin Samin kanssa viimeksi nukuttiin rannalla autossa :D Tuli niin ikävä ulkomaille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kyllä kyllä, kiitosta!;) ♥ Eikä miten ihanalta kuulostaa, tuo olisi kesällä ihan superihanaa<3 Voisipa kokeilla joskus ♥

      Poista
  2. On kyllä ihan taydellisiä kuvia! Näitä katsellessa tulee itsellekin hymy huuleen :) Ja tuo viimeinen kuva susta on niin upea! Kaikki nuo värit ja tuo maisema... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, mulle tulee hymy huuleen teidän ihanista kommenteista ja kylläpä vähän näistä kuvistakin! ♥ ;)

      Poista
  3. Hei mä en kestä näitä sun matkakuvia! Haluan justnytheti Teneriffalle ♥

    Upeita kuvia taas ja ihanaa, että se aurinko paistoi välillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan kans takaisin! ♥ Kiitosta vaan kommentistasi Reetta :) <3

      Poista
  4. En malta odottaa uusia postauksia!:) ihania kuvia!!

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita kuvia! :) Ääääh, kyllä ois niin ihana itelläki lähteä jonnekkin rantalomalle köllöttelemään. Tekisi hyvää! :) Voi nainen ku sä oot niin hyvässä kunnossa, kelpaa tuollaista vartaloa esitelläkkin. :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenna Jenna, kiitos superisti ♥ Teki se kyllä terää ei voi muuta sanoa. Haha ja kiitos ihanasta kehusta, tuo piristää aina kummasti;)

      Poista
  6. ahhh tuo vika kuva on ihana ♥ ihan täydellinen! ja voi että tiiän ton fiiliksen miten sää vaikuttaa mielialaan! :D ei nimittäin oo mieli korkealla tän ankean harmauden, loskan ja vesisateen keskellä. mut onneksi teidän reissullekin sattui aurinkoisia hetkiä, joista pääsitte nauttimaan :* ja jee ostospostausta, can't wait!! oot varmasti tehny upeita löytöjä :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni <3 No ei todellakaan oo, hymy kyllä oli aamulla korvissa kun aurinko näyttäytyi ennen töihin menoa! Ihanaa että ootat ostospostausta innoissasi;) Niitä löytöjä kyllä tuli tehtyä ♥

      Poista
  7. Oiii ostospostaukset ehdottomasti kiinnostaa <3 kyllä on vaan kauniit maisemat!<3 ihanaa että oot päässyt tuonne rentoutumaan muruseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että säkin ootat ostospostausta! ♥ Kiitosta:3

      Poista
  8. Ooh mitä kuvia : ) haha mulla on samoista paikoista kanssa räpsitty kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä arvelin vähän kun katoin kuviasi jo instassa että varmaan saattaa olla samasta paikasta otettu kuvia sulla;) ♥

      Poista
  9. Noi "heinäpäivänvarjot" on ihanan näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ne aina luo sellasta rantalomafiilistä ♥

      Poista
  10. Onpa ihanan kesäiset kuvat ja tuo viimeinen kuva on upea! <3 Ihan matkakuume tulee taas, onneksi tämän vuoden matkat ovat jo varattuina. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vivian:3 Joo mullakin on kamala matkakuume, onneksi yksi on jo varattu tännekin ja syksyn reissu suunnitteilla;)

      Poista
  11. Vitsit, aivan ihania kuvia! Tässähän tulee heti hinku päästä Teneriffalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, kiitos. Mullakin on hinku päästä takasin jo:'>

      Poista
  12. Oijjoi miten ihanan sininen meri! Varsinkin toi viimenen kuva, aivan ihana! <3

    VastaaPoista
  13. Oijoi, ihana aurinko ja sinä siellä sädehdit niin kauniina!♡ Kivoja kuvia, voi että alkaa jo kaipaamaan kesää ja auringonpaistetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kiitos sulle Maria, oot itse niin kaunis ja ihastuttava ♥ Tosiaan kaipaillaan jo kesää, kevät saisi alkaa jo! Onneksi ollaan helmikuun lopulla;) Maaliskuu eka kevätkuukausi!

      Poista
  14. Kyllä todellakin näyttää ihanille nuo aurinkoiset kuvat! :)

    VastaaPoista
  15. Ostopostausta odotellessa ! :PP Niin ihanan näköistä ja hienoja kuvia !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että ootat ostospostausta myös ♥ kiitosta:)

      Poista
  16. Iski kunnon lomakuume näistä kuvista!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, ihanaa eikö vaan! ♥ onko lomia varattu?;)

      Poista
  17. Apuapua melkeen itku tulee kun katselee näin ihania,aurinkoisia ja raikkaita kuvia! Mä niiiiin tarvin auringon tänne just nyt (tai sitten vaan äkkilähdön ulkomaille)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Tahtoo takaisin! Kevät sieltä tulee, maaliskuu eka kevätkuukausi ja helmikuuta siis jäljellä enää viikko, ah!

      Poista
  18. Voi että, sais täälläkin paistaa aurinko enemmän :') Kyllä se vaan niin piristää<3
    Ihania kuvia taas ja noi sandaalit on niiiiin söpöt♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kohta se kevät tulee ;) Voi kiitos, rakastan kyllä nuita mun flifloppeja<3

      Poista
  19. Ihania kuvia, oi kesä tule jo! <3 aaah pian sitä ostospostausta, oon odottanut sitä ihan hurjasti! :') Kun näkyi muutama niitä ostoskasseja olevan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä;) Ihanaa että säkin ootat ostospoustia:3 Hihi ;);)<3

      Poista
  20. Innolla odotan ostospostausta:) Niin ihania lomakuvia<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  21. Oij mitä kuvia, matkakuume senkuin pahenee tässä!:D ja ostospostausta odotellessa!:)

    VastaaPoista
  22. Voi, että kyllä teillä on tuolla kelvannu olla! :D Vaikka jos välillä ei se aurinko paistanukkaan! Ainaki silti paremmat säät ku täällä Suomessa. ;)

    VastaaPoista