Sisällön tarjoaa Blogger.

Housewarming party

Ajattelin julkaista pari kuvaa viime lauantain tupareidemme tarjoilusta ja kertoa hieman fiiliksiä niiltä. Suoraan sanottuna mulla oli kädet täynnä koko illan ja kameraa en saanut käteen ollenkaan. Ennen vieraiden tuloa ehdin räpsäistä kuitenkin tarjoiluja hieman talteen.
Mua harmittaa suunnattomasti etten saanut juhlafiilistelykuvia taikka asuani kuvatuksi, illan aikanahan täytyi pitää jonkinlaista siisteyttä yllä sekä rupatella tietysti ystävien kanssa, hauskanpitoa unohtamatta. Olen melko tyytyväinen kuitenkin järkkäämiimme tupareihin.
food
Tarjosimme kevyttä kana- ja lohisalaattia, lisäksi pilkoin pieniksi paloiksi patonkia naposteltavaksi. Kylkeen saattoi napata kerma- tai fetajuustoa sekä viinirypäleitä. Sain onneksi kaiken tämän pienen herkun tungettua meidän todella pienelle ruokapöydällemme, thank god.
Näytti ainakin kaikille maistuvan ja kehujakin sateli pitkin iltaa, mikä sai mut tosi iloiseksi ♥
muffins
Makeana herkkuna toimi tuplasuklaamuffinssit valkosuklaa kuorrutteella.
Helppoa ja kevyttä herkkua tuli siis syötyä, baari oli suuntana joten näillä eväillä oli hyvä mennä.
salmonsalad
Isona auttavana kätenä toimi äitini, ilman häntä en todellakaan olisi saanut kaikkea kasaan. Lauantaiaamuna ryntäsin suoraan herättyäni porukoille valmistamaan salaatit sekä leipomaan muffinssit. Sen jälkeen kotiin tullessa pistimme Roopen kanssa kaikki tarjoilut kuntoon. Vaikka aikaa itseni laittautumiseen ei paljoa ollut ja vaatekriisi oli ihan hirmu, niin olin kybällä tyytyväinen kokonaisuuteen!
partycups
Taioimme vieraille myös boolia ja ihan sitä varten tilasin meille netistä Amerikkalaisista leffoista ja sarjoista tuttuja punaisia party cupseja! En voinut vastustaa, sillä oon jo pitkään halunnut kyseisiä bilekuppeja - parhainta näissä on se, että ne voi pestä pesukoneessa! Täydellisiä bailukuppeja siis muihinkin tuleviin juhliin, kuten pikkujouluihin ja niin edelleen..
punch
Baari-iltakin oli todella onnistunut! Suurinosa hävisi jo mun mielestäni melko varhaisessa vaiheessa (ajantajusta ei ole tietoakaan) ja pieni osa meistä jaksoi bailata pilkkuun asti.

Iso kiitos teille kaikille, jotka raahauduitte näihin juhliin ♥

Tajusin olevani todella huono tämäntyyppisissä postauksissa. En oikein osaa kertoilla mitään, vähän sama juttu on kuulumispostauksissa. Asiaa tulee, mutta tuntuu ettei niinkään selvästi kirjoitettuna, tekstini tuntuu olevan aina ihan höpöhöpö juttua. Tosin itse en pidä tekstiä blogissa niinkään tärkeänä asiana, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Niitä mulla ei tosin pahemmin tähän ollut..

Onhan se kiva heittää sekaan välillä tosiaan tätä lifestyleä. Huomenna kuitenkin asupostauksen merkeissä taas, se on vähän enemmän sitä mua!

Ihanaa keskiviikkoiltaa!

~ Kata ~


23 kommenttia

  1. Herkullisen näköistä salaattia! :p

    VastaaPoista
  2. Oi näyttää niin hyviltä noi herkut!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, sitä ne olivatkin:)) ♥ Vaikka itse sanon:')

      Poista
  3. ei vitsi että näyttää hyvältä tarjoilut!!!! nyt harmittaa ku en päässy (T_T) ei pelkästään ruuan takia, mut muutenkii! :p ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, mua harmitti jo silloin kun et päässyt, jos olisit ollut niin kaikki ois ollut iisimpää mulle:'DDD<3 Mullakin hirmuinen ikävä sinua, olisipa jo joulu niin tulisit käymään ♥

      Poista
  4. Nuo herkut oli kyllä tosi hyviä!!:) kiitos ihanasta illasta <3

    VastaaPoista
  5. Haha, mä oon kyllä jo käytännössä kokonaan luopunut tällaisista lifestyle-postauksista, kun en vaan osaa! Jo päivän asun yhteydessä se kuulumisten kertominen vaatii jotenkin kamalasti ajattelua, kun ei voikaan vaan latoa niitä naamakuvia ja that's it... :--D
    Mutta ihanalta näyttää noi tarjoilut, eikä kyllä tekstistä huomannut että oisit "huono" tällaisissa! Onhan se välillä ihan antoisaa ja opettavaista heittäytyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin olisi ollut helpoin tehdä postaus, jos kuvia olisi riittänyt!:D Näiden teko on aina hauskaa jos kuvamateriaalia on paljon. Ei tarvi selittää niin hirmuisesti:( Asupostauksissakaan en kerro ikinä kuulumisia ja kun ne kuulumiset jättää pois ja yhtä alkaa kirjoittaa, niin sitä juttua tulee niin sekavasti ja pompin aina asiasta toiseen:')
      Ihana kuulla että postaukseni eivät kuitenkaan ole huonoja tai epäselviä! ♥ Sulta tulee ihania kommentteja aina:3

      Poista
  6. nammm että niin ihanan näköistä ja värikästä<333!

    VastaaPoista
  7. oi, ihanan näköisiä nuo tarjoilut!<3 ja kivan oloinen ilta teillä, pieni juhliminen on aina paikallaan ;)
    miun mielestä kirjotat ihan hyvin, en ainakaan itse ole sen kummemmin kinnittänyt huomiota että kirjoittaisit jotenkin "sekavasti"? :D mutta tosiaan kuvillakin voi kertoa jo paljon, tykkään siun blogista just tällaisena kuin se on<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Tuuli mieltä piristävästä kommentista, ihana että myös sä et koe tekstejäni epäselväksi:D Mulla itsellä on vaan aina sellainen tunne, että nämä ovat tylsiä ja ketään ei ns. kiinnosta:D ♥

      Poista
  8. Oi nami mitä salaatteja!! Varsinkin tuo lohisalaatti näyttää mielettömän hyvältä ♥ Ja mun mielestä tää kerronta ei ollut lainkaan liian höpöhöpöä :) Toki itellekin tulee joskus jotain lifestyle-postausta kirjoittaessa tunne, että paljonhan olisi kerrottavaa, mutten vaan osaa niitä kivasti siihen näytölle kertoa. Joten ymmärrän kyllä sun tuskailun. Mutta mä oon ainakin tykännyt sun kertoiluista! :) ♥ Asua odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua ne olivatkin, lohisalaatti oli suosikkini:3 ♥ Ihana että säkin tykkäsit:) Ihana että myös sä koet nämä joskus hankalaksi ja sitä juttua on tosiaan hankala rueta kirjoittelemaan siihen näytöllä:D Kiitokset miljooonasti ♥

      Poista
  9. ihanalta näyttää tarjoilut ja herkut, NAM! ♥ en kyllä yhtään ihmettele että oot illan aikana saanut vierailta kehuja! :) ja hei, ei kyllä ollenkaan huomaa että oisit huono tällaisissa! tykkään lukea myös tällaisia hieman erilaisia postauksia, ja sun teksti kuulostaa kyllä oikein sujuvalta :') don't worry!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni!:3 Ihana että postaukset miellyttää sua, tosi ihana kuulla! En vaan itse sinänsä tykkää näistä ja näiden teosta:> Katsoo kumminkin kuinka jatkan !;)

      Poista
  10. Oli kyllä nami herkkuja, kiitos tarjoiluista!:) ja väliin nämä lifestyle postaukset tuovat kivaa vaihtelua, jatka ihmeessä näiden tekemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:D Joo nämä postaukset ovat ok ja jatkan kunhan kuvia kertyy, mutta en välttämättä kuulumispostauksia erikseen ala väsätä koska ne eivät vaan oo mua ja luonnistu:D En itse sinänsä nää niitä tärkeänä:D

      Poista
  11. Wow mitä herkkuja, nam! :) Nuo party cupsit on niiin söpöjä :)

    VastaaPoista
  12. Siis wau mitä herkkuja! Varsinki nuo salaatit ^^ Jaksaispa itekkin järkätä tommoset tuparit, tosin eihän tässä oo asuttukkaan ku vasta kaks vuotta eikä tupareitakaan oo vielä pidetty :'DD

    VastaaPoista