Sisällön tarjoaa Blogger.

Basilica di San Pietro in Vaticano ~ Rome

vatican2
Vatikaani oli myös ihan must-nähtäyys kun kerta oli Roomassa. Meidän viimeinen kokonainen päivämme oli niin sanotusti omistettu Vatikaanissa käymiselle. Eihän siellä tietty koko päivää mennyt. Pyörimme ja hieman myös istuskelimme tällä aukiolla, ennen kuin kipusimme sitten Kupoliin.
vatican1
vatican3
vatican4
vatican5
Jonottelimme siinä about tunnin ja hieman ylikin auringon porottaessa ja paahtaessa suoraan ylhäältä päin, oli siinä hiukan kuumat paikat vaikka vahvasti vannonkin olevani auringonpalvoja. Ei siinä mitään ongelmaa ollut vasta kun tosiaan alkoi sitten sitä vaatetta heittää niskaan..
Ulkona oli yli kolmisenkymmentä astetta ja Kupoliin kiivetessä täytyi kavuta noin about 550 porrasta ja tulihan siinä sellainen "apua"-fiilis kun kuuma oli jo seistessä. Ei se loppujen lopuksi ollut edes kova homma, luulin tosissaan että edessä olisi monta askelta ja kun olimmekin yhtäkkiä ylhäällä, niin totesin Roopellekin ääneen että tässäkö se olikin. Tarkoitan ettei kunnon puolesta ottanut lainkaan voimille, mutta kuumuuden puolesta otti senkin edestä!
vatican8
vatican6
vatican7
Portaat eivät siis olleet yhteen putkeen, välissä päästiin piipahtamaan ulkosalla ihailemassa maisemia ja haukkaamaan happea. Ilma oli sisällä tosiaan aika tukala ja mitä ylemmäs mentiin, sitä ahtaammaksi ja tunkkaisemmaksi ilmakin meni.
vatican14
Keskellä kapuamista pääsimme myös ihailemaan Pietarin kirkkoa yläilmoista. Kuva on melko huono, sillä kyseisen "turvaverkon" läpi ei oikein järkkärillä saanut kuvattua. Mulla on parempaa matskua tästä kännykässä, sill iPhonella sai helposti kuvattua niiden pikku reikien läpi. Voin halutessanne tehdä vielä Rooma-postauksen kännykän galleriasta löytyvistä kuvista.
Vaikka New Yorkissa olikin vielä korkeammissa rakennuksissa, niin siellä ei huimannut ja ahdistunut niin paljon mitä täällä. En sinänsä ymmärrä miten se on mahdollista, tässä vaan oli ns. niin suora pudotus alas(?).
vatican9
vatican10
vatican12
vatican11
Kaikin puolin kannattavaa oli kivuta ylös asti, vaikka alussa hieman jonon vuoksi huokailikin. Oli se sen kaiken hikoilemisen ja jonotuksen arvoista.
vatican13
Teen vielä yhden kuvapainotteisen postauksen Roomasta, siinä enemmänkin sekalaisia reissu- ja lomailufiiliksen tuovia kuvia. Ei niinkään siis nähtävyyksiä, toivottavasti jaksatte katsella ja lueskella niitä vielä. Itse tykkään ihan himona tehdä näitä, saanpahan lisää matkakuumetta (ja kiduttaa itseäni..).

Tosiaan phoneni galleriasta löytyy myös fiilistelykuvia sekä muita kivoja maisemakuvia Roomasta, haluaisitteko että tekisin kuvapainotteisen postauksen myös siitä?
Oletteko te kiivenneet Kupoliin ja mitä mieltä olitte?

~ Kata ~

4 kommenttia

  1. Hienoja kuvia olet saanut taas napsittua! Rooma on kyllä niin upea paikka, että näitä sinun kuvia katsellessa olen vain huokaillut ja unelmoinut tuonne pääsystä. Kiva, että vielä on tulossa kuvapostaus ja tottakai puhelinkuvistakin olisi mukava saada postausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on onnistunut! Toivottavasti sinäkin pääsisit käväisemään pian kyseisessä kaupungissa, ihana se olikin ♥ Ihana kuulla että jaksat lueskella ja odottelet loppuja postauksia:3

      Poista
  2. Oii miten ihanan näköistä! ♥ Siis mutta tiiätkö mitä me ei jaksettu alkaa jonottaan tonne Pietarin kirkkoon sisälle.. :D Sinne oli niin törkeen pitkät jonot! Se jono kaarsi ihan niitten pylväitten vierestä koko aukion toiselta puolelle toiselle :D Oltiin muutenki jo käyty parissa kappelissa ja kirkossa samana päivänä niin se tuntui jotenkin liian työlääältä hahha..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Se jono oli kyllä turhauttava, mutta opin NY:ssä sen että tällaisiin suuriin turistinähtävyyksiin ymym. on vain kestettävä se jonottamisen aika ja seisoskelu jne. sillä se on sen arvoinen juttu että huh huh:) Ja Roomassa näihin jonotus oli todella vähäinen aika verrattuna siihen mitä NY:ssä jonottelimme:) Mutta hei eihän kaikkea ehdi tehdä eikä joka paikassa ehdi käydä, ehditte varmasti nähdä paljon paljon muutakin kun skippasitte sisälle menon!

      Poista