Sisällön tarjoaa Blogger.

Chocolate muffins

Mun tuurillani tietenkin tänä ihanana vapaapäivänä taivas oli pilvinen ja ilma sateinen heti herätessäni. Tänään vietin siitä huolimatta aivan ihanaa vapaapäivää! Vaihdoin iltapäivästä kuulumisia Tarun kanssa ja sen jälkeen suuntasin Saijan kanssa kaupoille ostamaan hieman ruokapuolta sekä muffinssitarpeet. Leivoimmekin suussasulavia suklaamuffinsseja! Ajattelin pistää teille tähän ihan iisin ohjeen näistä herkuista.
muffins
n. 20 kpl

Tarvitset:
 3,5 dl Vehnäjauhoja
2 dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
2 tl Leivinjauhetta
1dl Kermaa
100 g Margariinia
2 Kananmunaa
1 levy Taloussuklaata
Lisäksi pistimme oman maun mukaan tummaa kaakaojauhetta.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Heitä kaikki aineet, margariini ja kerma yhteen ja sekoita ne hyvin keskenään. Jaa taikina söpöihin muffinssivuokiin ja paista 200-asteessa uunin keskitasolla n. 15min.

Kuorrutteeksi sulatimme Pandan valkosuklaata ja kuorrutimme pariin kappaleeseen ihanan valkosuklaakuorrutteen. Pariin kuorrutemuffinssiin ripottelimme vielä herkullisen makeita strösseleitä! Kuorrutemuffinssit olivat oikeita tuplasuklaa herkkuja! ♥ Suosittelen suklaanystäville.
pic
Vaikken tänään päässytkään löhöämään rannalle ja ottamaan hieman väriä pintaan, niin mua lohduttaa se että huomenna pääsen kuitenkin käymään päiväseltään möksällä. Siellä imen kaiken auringon itseeni, sillä loppuviikon olen taas parhaimmat auringonottoajat töissä.

Tykkäättekö te suklaamuffinsseista? Minä rakastan niitä herkkuja! ♥

~ Kata ~

15 kommenttia

  1. Nam, kuulostaa tosi hyvälle! Täytyypä näin suklaaleivonnaisten ystävänä testata tätäkin reseptiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep nämä ovatkin, eiväthän ne tietty paljoa muista muffinseista eroa::) ♥

      Poista
  2. Nuo on niin hyviä!! Niinkuin kaikki missä on suklaata ;) Taitaa olla melkein sama ohje minulla. Merkkasin sinut blogihaasteeseen, jos innostaa tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä aivan oikein!;) Jep ohje on ihan perus muffinssiohje mikä varmasti löytynee jokaiselta;) Iisi ohje! Joo käväisenpä tsekkaamassa millainen haaste:)

      Poista
  3. oi vitsit että näyttää hyviltä nuo muffinsit!<3
    itsekin ajattelin mennä taas huomenna vapaapäivänä rannalle löhöilemään, sillä samoin miulla loppuviikko kuluu töissä! rusketusta on saatava! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos!:3 Joo meidän työläisten kannattaa imeä kaikki mahdollinen aurinko itseemme jotta väriä saataisiin sitten syksyllekkin;)

      Poista
  4. Kaikki suklaaleivokset ovat niin hyviä!<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äälä muuta sano, oot ihan oikeassa!:3

      Poista
  5. Oiij miten herkullinen kuva noista muffinseista!♥ Pitää tässä lähipäivinä itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hyvä että on onnistunut kuva sun mielestä:3 ♥♥

      Poista
  6. oii nam miten ihanan näköisiä, nyt iski kauhea herkutteluhimo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on AINA kauhea herkutteluhimo, se tosiaan on paha sitten kun se alkaa näkyä kropassa - se on jännä kun mulla se ei näy, ainakaan vielä..:DD

      Poista
  7. nam mitä herkkuja! pakko kyllä joku päivä leipoa noita, niin hirmuinen himo iski!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih mulla on aina himo herkkuihin, varsinkin muffinseihin:>

      Poista