Sisällön tarjoaa Blogger.

Uusi banneri ja löpinää

Tänään sain monen hirvittävän tunnin jälkeen uutukaisen bannerin esille ja hui kamala miten huonolaatuiselta se näyttää. En kuitenkaan voinut olla laittamatta sitä tänne nimittäin sen monen tunnin temppuilemisen kuvien järjestyksen, tekstien sun muun bannerin mallin kanssa ajoi mut hermon partaalle.
Entinen banneri oli täynnä syksyisiä ja talvisia asuja, mun mielestä oli ihan hyvä aika vaihtaa astetta kesäisempään. Olisin tehnyt tämän jo hieman aikaisemmin, mutta tarvitsin tietysti sopivia kuvia tätä varten.
pic2
Tykkäsin entisen bannerin asukollaasi tyyppisestä järjestelystä, joten tuon kanssa pyrin siihen samaan. Tiputin jokaisen kuvan sekaan sanan tai oikeastaan asian, mitä rakastan - ja mitä tosiaan blogini käsittelee. Tuo oli mulla kauan mielessä, mutta en jaksanut toteuttaa sitä siinä vanhassa - en olisi saanut upotettua niitä sanoja niihin kuviin. Pakko myöntää että tuli kyllä kokeiltua. 
Sana decoration jäi bannerista uupumaan, mutta loppujen lopuksi beauty, lifestyle, travelling, fashion, gelnails ja shopping ovat sitä mistä täällä eniten höpisen.
pic
Myös uusia lukijoita on tullut pari kappaletta lisää, ihana juttu. Lähes 90 lukijaa (hurja juttu mulle, kiitti) ja kunnes sata tulee täyteen, pääsen julkaisemaan mun spessupostauksen mitä oon valehtelematta suunnitellut/tehnyt koko blogitaipaleeni ajan. Täytyy ehkä rueta tekemään sitä myös tänne bloggerin puolelle, että saan sen sitten ajoissa julki.

Mitä tykkäätte uudesta bannerista?
Iso kiitos lukijoille sekä ihanille kommentoijille ♥

~ Kata ~

22 kommenttia

  1. Ihanan kesäinen banneri! Ja ihan mahtavaa että noin moni on löytänyt jo lukijaksi tänne, niitä varmasti tulee vielä vaikka kuinka paljon lisää ♥ Odotan jo mielenkiinnolla spessupostausta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Itseä lähinnä mietityttää miten ihmeessä niitä on jo noin paljon. Se saa mut iloiseksi!:3

      Poista
  2. Kuten aikasemmin sanoin, banneri on ihana <3 oiii, spessupostaus kuulostaa ihanalta :)

    VastaaPoista
  3. Ihana banneri ja kaunis sinä! <3 Tein ihan uuden blogin, joka on kylläkin vielä kesken, mutta käy toki kurkkaamassa jos kerkeät :)
    jasminpinja.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! minäpä käyn tsekkaamassa:)

      Poista
  4. ihan sun näköinen banneri! <3 oot ihana! <3 Ja oooi spessu postausta ootellessa, mitähän sä oot suunnitellut... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siellähän on monta minua, itse olet ihanuus;)<3

      Poista
  5. Upea banneri! <3 ja tatatatat joku päivä räpsimään taas asukuvia, yhdessä ne aina onnistuu nii hyvin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Niin täytyisi räpsästä kun ei ole vähään aikaan tullut multa yhtään sellaista;(

      Poista
  6. Ihana banneri :)♥ just kivan kesäinen
    :)♥ Ja uusi vierailia saa heti bannerin nähtyä vähäb osviittaa mitä blogi pitää sisällään :) olet ihana ♥ ps. Huii, erikoisempaa postausta odotellessa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emilia ♥ Jep sen takia itse tykkään just jos bannerissa lukee hieman siitä mitä blogi oikein pitää sisällään:) Sinäkin olet aivan ihana!<3

      Poista
  7. Ihan sairaan ihana banneri, me gusta mucho♥ Hahaha mun käyttämätön espanjan kielitaito pääsee valloilleen! Mutta siis noi sanat tuolla bannerissa on kiva juttu!!:P

    http://blinding-dream.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. ihana, ihana, ihana! Oot nii kaunis ja kuvauksellinen!

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva tuo uusi banneri! ja nuo tekstit kyllä sopii tuohon niin saa heti käsityksen mitä täällä onkaan:))

    VastaaPoista