Sisällön tarjoaa Blogger.

Sweet pink outfit

Heipsan taas ihanaiset lukijat! Mietin tänään töissä lopputunneilla postattavaa ja tajusin, että tiistain asu on yhä postaamatta. Mikäs olisikaan parempaa, kuin asupostaus teille näin torstaipäivän päätteeksi. Tiistaina oli ilma niin keväinen, että sai pitkästä aikaa vetäistä pari neuletta päällekkäin ja liivin koristamaan siihen kaveriksi. Kaapista kavoinkin pari kuukautta sitten tehdyn Seppälän pörröliivi löydön. Lisäksi olen jo parissa blogissa bongannut wedge sneakersejä, joten tekihän se minunkin mieli kaivaa omat jo talviunilta käyttöön.;) 
DSC_0018
Pörröliivi - Seppälä
Neule - Seppälä
Farkut - Dr. Denim
Kengät - Guess
Laukku - Guess
soft
pic
details
pepe dear
Viime asupostauksessa olikin samantapainen pörröneule. Anyway tuon pörröliivin bongasin Seppälän alerekistä parisen kuukautta takaperin. Ihan täydellisyyttä, sillä ainoa jäljellä oleva koko oli minun kokoani. Ja liivihän oli siis -70% alennuksella, maksoin siitä sellaiset 8 euroa! Minulle on alkanut sattua todella hyviä löytöjä silloin kun en erityisesti ole shoppailemassa. Aika hassua!
Kuvista huomaa väsymykseni määrän, hyvä ettei silmäpussit roiku polvissa asti.
Värinä asussa toimii normi musta ja tajuttoman söpö pinkki-vaaleanpunainen-koralli sekoitelma. Olihan minun pakko päästä käyttämään tuota söpöä pientä uutuutta - laukkua siis, mikä mätsäsi älyttömän hyvin tuohon neuleeseen.
face
details 2
 Lämpöisien ilmojen kohokohta on kevyet kengät ja pirteät värit. En ehkä vielä haluaisi luopua lämpimistä Uggeista, onhan vasta helmikuu, mutta taitaa sää sanoa muuta.

Mitä tykkäätte asusta?

~ Kata ~

18 kommenttia

  1. Älyttömän söpö asukokonaisuus ja sä tietysti :) <3

    VastaaPoista
  2. Voi että kun toi laukku on niin ihana, varsin söpö piriste tuon neuleen kanssa :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, ja hameen kanssa nuo kaksi ovat vielä söpömpiä/keväisempiä!<3

      Poista
  3. Voi tosi ihana asu!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. söpön pinkki asu ja toi pörröliivi on kiva!:))

    VastaaPoista
  5. Ihana laukku :) Mulla on haaste sulle blogissa : http://mirtzuuu.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitti myös haasteesta:) Haaste olisi tosi ihana ja vaikuttaa todella mukavalta, mutta mun aikatulu ei nyt kyllä suo tehdä tuota:(

      Poista
  6. Tuo laukku näyttää asukuvissa vielä kivemmalta!! Nuo sun kengät on myös ihanat :)

    VastaaPoista
  7. Ihan huikee asu ja upeet värit! Ja ihana pieni kuvausassari Pepe :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos ja Pepe tosiaan tunki aika moneen kuvaan::)<3

      Poista
  8. tosi upee asu ja toi laukku on älyttömän söpö:)!
    www.mirellajau.blogspot.fi

    VastaaPoista