Sisällön tarjoaa Blogger.

Ihanainen uutinen

Ää, vihdoinvihdoinvihdoin pääsen jakamaan teille älyttömän ihanan uutisen! Mulla on ollut hirmuinen matkakuume ja totaalinen kyllästyminen Suomeen ja sen säähän. Mikäpä muu siihen auttaa, kun maiseman vaihto?
Saija laitteli about kuukausi sitten viestiä, että lähdetäänkös hänen kirjoituksiensa jälkeen ulkomaille. No minä otin ehdotuksen heti innolla vastaan ja vastasin että ehdottomasti! Sumplittiin ja suunniteltiin kuukauden verran ja viime keskiviikkona saatiinkin sitten varattua matka Kanarialle!
Me molemmat olemme nähneet ne saaret monet kerrat, joten olisimme mielellämme lähteneet vähän toisaalle. Ajankohta kuitenkin oli huono, kun halusimme.. tai siis oikeastaan rahatilanne ja tulevaisuuden hankinnat pakotti pysymään Euroopan sisäpuolella.
Kohde on tällä kertaa Playa del Inglés mikä on siis Gran Canarialla. Kävin kyseisessä kohteessa viimeksi pikkutyttönä, joten siellä on varmasti paikat vähän muuttuneet. Ja mikä tärkeintä, kunhan pääsen vain auringon alle ja shoppailemaan!
DSCN4683
Sitten hieman bloggailusta.. Moni teistä (luultavasti jokainen) ehtikin jo huomata varmasti uuden bannerin, kehujakin siitä sateli jonkin verran. Kiitos kovasti niille jotka sai mieleni virkistymään moneksi päivää!
Banneria aion kuitenkin vielä muokata, ainakin pari kuvaa menee vaihtoon ja pientä muutosta luvassa. Mun oli vain pakko jo päästä käyttämään tuota ensimmäistä ns. luonnosta! Tykkään itse älyttömästi tuosta ja sopii blogiinkin paremmin.
Asukuvia olen nyt päässyt vihdoin kuvaamaan ja julkaisemaan! Upeaa kun kerran viikossa olen päässyt teille esittelemään päivän asua. Yritän nostaa tuota vielä 2-3 asupostaukseen, siitähän tässä blogissa on suurimmaksi osaksi kyse. Ainakin näin haluan!

Kiitos älyttömästi uusille ja miksei tietty vanhoillekin lukijoille. Piristätte päivääni aina kommenteilla ja vaikken lukijamäärän takia blogia pidäkään, niin on se tosi ihanaa huomata aina kun yksikin ihanainen on tullut lisää. Toivottavasti vastedeskin postaukseni kiinnostavat.  

Jos teillä on postaustoiveita, niin kertokaa niitä ihmeessä kommentissa! Ihanaa viikonalkua kaikille!

~ Kata ~

21 kommenttia

  1. Voi että, olis niin ihana lähteä aurinkoon vaikka just sieltä tulinkin :D

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin mene, että kun ulkomailta tulee niin alkaa heti taas se pienoinen matkakuume?;)

      Poista
  2. Ihanan pirteä postaus! Ja voi että, kyllä tuollainen aurinkomatka kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautihan sinä siitä tulevasta Pariisin matkastasi, kelpaisi sellainenkin loistavasti<3 :)

      Poista
  3. Itse kävin Kanarian saarilla toissa vuonna :) Liikuimme siellä Maspalomaksessa, Inglesissä ja Puerto Ricossa ja lämmintä riitti :) !

    Kiitos itsellesi, että jaksat pitää näinkin ihanaa blogia yllä, innolla aina odotan postausta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tosiaan lämmintä riittää ja toivonmukaan en näe yhtään sateista päivää siellä ollessani:)) Voi ei mikä ihanuus olet, kiitos piristävästä kommentistasi!<3

      Poista
  4. oii ihanaa <3 olispa kiva itekkin päästä johonkin lämpimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kohta se kesä tulee, tai on siihen oikeastaan aika pitkä aika! Mutta kohta!::)

      Poista
  5. Loma etelään kyllä olisi just kohillaan! Harmi että varmaan tovin saan vielä ootella, mutta hyvää lomaa sinulle!:3

    VastaaPoista
  6. Lämmin kelpais mullekin! nimim. asun ikisadepaikassa. Ja postaustoiveita! Jotkut vaatekaapin kulmakivet, meikkipostaus, lemppariasiat tms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan voin vain kuvitella tilanteesi:D En tiedä miten itse kestäisin asua ikisadepaikassa;) Kiitos nuista, vaatekaapin kulmakivet ja lemppariastiat olisi tosi hyvät! Meikkipostaus on todella hankala toteuttaa, mutta yrittää voisin!:3

      Poista
  7. Aurinkomatka maistuis täälläkin, tosin onneks kesällä on tiedossa miltei viikon reissu ;) Toi banneri on kyllä tosi kiva, tykkään paljon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Tosiaan kesää odotellessa sitten;)

      Poista
  8. Huippua! :) Itselläkin ois suunniteltuna reissua nyt keväälle ja piiitkästä aikaa pääsis ulkomaille, mutta pitää vielä ostaa lennot sun muut niin vasta sitten alan tuulettelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vain varailemaan niin tuuletus alkakoon!;P

      Poista
  9. AI että, pääsispä itsekin<3 hirmuisen hyvää matkaa :3

    VastaaPoista
  10. oi ihana uutinen! Täällä kyllä ilmottautuu myös yksi joka olisi ulkomaanmatkan tarpeessa....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, säästämään ja suunnittelemaan;)?

      Poista